Sukupuolen merkitys musiikissa: jälkipohdintaa Sibelius-viulukilpailusta

Jean Sibelius -viulukilpailun osanottajista vähän yli kaksi kolmasosaa oli naisia. Siitä huolimatta yksikään heistä ei yltänyt palkintosijoille. Tämä herättää pohtimaan kilpailun julkilausuttuja ja -lausumattomia kriteereitä ja niiden vaikutusta soittoa arvioitaessa sekä ylipäätään sitä, millaiseksi mielletään ihanneviulisti.

Kansainvälinen Jean Sibelius -viulukilpailu järjestettiin kahdennentoista kerran toukokuussa 2022. Kilpailuun haki ennätykselliset 240 nuorta viulistia, joista 47 valittiin kilpailemaan. Heistä jopa 32 (eli 68 prosenttia) oli naisia, ja vain 15 (32 prosenttia) miehiä. (XII International Jean Sibelius Violin Competition, 2022.) Naisten enemmistöstä huolimatta palkinnonsaajiksi valittiin kolme miestä. Mielenkiintoista on se, että Ylen kokeilu osoitti, että edellisten vuosien kriteerien mukaan tekoälytuomari olisi valinnut voittajaksi armenialaisen Diana Adamyanin (Henriksson & Lagrilliere 2022). Vaikka teloälytuomari sai arvioitavaksi pelkästään Sibeliuksen viulukonserton (op. 47) finalistien soittamana, eikä tätä voi pitää muuna kuin ”leikkimielisenä kokeiluna” (Henriksson & Lagrilliere 2022), tulos herättää miettimään mitkä kaikki tekijät vaikuttavat siihen, mitä pidetään loistavana viulismina, ja kenet voidaan nähdä loistavana viulistina.

Kilpailuissa voittaa paras soittaja – mutta millä mittareilla?

Viulukilpailun kriteeristö parhaan soittajan valinnasta on, kuten muidenkin musiikkikilpailujen osalta, vaikeasti määritettävä – kyse on lopulta subjektiivisista valinnoista ja konsensuksesta tuomariston jäsenten mielipiteiden välillä. Instrumentin hallinnan vaatimus on lähtökohta, jonka perusteella kilpailijat karsitaan käytännössä jo ennen kisaa. 

Sibelius-viulukilpailussa annetaan kilpailijoille suhteellisen paljon vapauksia muun muassa ohjelmistovalinnoissa verrattuna moniin kilpailuihin. Kilpailun säännöissä viulistia kannustetaan valitsemaan ohjelmisto, joka tuo parhaiten esille kilpailijan taiteellisia ja viulistisia vahvuuksia.

Tuomariston puheenjohtaja Sakari Oramo kertookin Ylen haastattelussa, että muun muassa kilpailijan ohjelmistovalinnat nähdään osana kilpailua: niillä ”haetaan taiteilijan persoonallisuuksia”. (Yle Areena 2022.) Tosin mielenkiintoista on, minkälaiset persoonallisuudet ja minkälaiset ohjelmat heijastavat sellaisia persoonallisuuksia, joka nähdään palkitsemisen arvoisena ja ”parhaina”. 

Persoonallisuus jo terminä on erittäin monitulkintainen – onko kyseessä viittaus siihen, että halutaan palkita soittaja, joka uskaltaa rikkoa normeja, eli esimerkiksi valita ohjelmistoonsa vähemmän soitettuja teoksia? Tämä asettaisi yksilön rohkeuden ja klassisen musiikin normit vastakkain, vaikka itse klassisen musiikin kaanonin esittäminen saattaisi kaivata päivitystä, kuten yksilön valintoja ylittäviä yhteisön valintoja. Mikäli moderneja tai harvinaisempia sävellyksiä halutaan kuulla enemmän, voisi olla johdonmukaisempaa linjata, että kaikki soittaisivat lähtökohtaisesti enemmän  esimerkiksi nykymusiikkiteoksia – tällä kertaa pakollisena teoksena olleen Magnus Lindbergin Capricen lisäksi.

Teosvalinnat heijastavat taiteilijan vahvuuksia suhteessa viulumusiikin kaanoniin

Vaikka palkintosijojen jaossa huomioitiin koko kilpailijoiden ohjelma, finaalissa kuultujen naisten kappalevalintoja ja kilpailun lopputulosta voi pohtia viulumusiikin kaanonin näkökulmasta. Adamyanin valitsemaa Felix Mendelssohnin viulukonserttoa (op. 64) kuvaillaan usein lyyriseksi, herkäksi ja muita kaanonin suuria konserttoja vähemmän teknisesti haastaviksi. Nuoret viulistit saattavat usein soittaa Mendelssohnin teosta ensimmäisenä merkittävänä konserttonaan. Adamyanin soittoa luonnehdittiin myös yleisesti lyyriseksi ja kauniiksi (Sirén 2022) – vaikuttaisi siis, että hän oli valinnut itselleen ilmaisullisesti sopivan teoksen. Mikä määrä herkkyyttä siis olisi ollut ”sopiva” palkintosijoille pääsemiseksi? Ja oliko teosvalinta itsessään liian konventionaalinen, olkoonkin, että se vaikutti ilmaisullisesti nimenomaan tuovan taiteilijan vahvuuksia esille?

Yesong Sophie Leen valitsemaa Ludvig van Beethovenin viulukonserttoa (op. 61) taas pidetään kypsän taiteilijan teoksena, jota nuorten ei vielä kannattaisi soittaa etenkään kilpailussa, jossa myös jo sen pitkä kesto aiheuttaa haasteita. Toisaalta voisi ajatella, että teoksen valitseminen, vieläpä kilpailun nuorimpana,  osoitti Leeltä persoonallisuutta ja rohkeutta. Leen tulkinta oli meditatiivinen ja ehjä mutta samalla täynnä sisäisiä jännitteitä; hänen soittonsa oli ilmaisuvoimaista, kuten läpi kilpailun.

Ihanteiden uudistamista vai toisintamista: kenen soittamana ”musiikki tulee esille”?

Tuomaristo ei keskustele valinnoistaan eikä myöskään perustele niitä. Subjektiivinen arvio kiteytyy lopulta siihen, haluaako tuomari kuulla kyseistä soittajaa jatkossa vai ei. (Yle Areena 2022.) Olisi ollut kiinnostavaa kuulla, mitä esimerkiksi toiseksi sijoittuneen Nathan Meltzerin soitossa ja ohjelmistovalinnoissa pidettiin muita omaperäisempänä tai persoonallisempana. Vai heijasteliko hänen palkitsemisensa itse asiassa varsin perinteistä ja turvallista ihannetta? Voiko olla, että jos finaalissa muuten oli tasaväkistä, nuori, valkoinen,  mies oli helppo valinta – kuten tiedetään sosiokulttuurisena vinoumana laajemminkin olevan (Green 1997; Ahmed 2007; van Amsterdam 2013; Leppänen 2015; Miller 2016; Strings 2019).

Monet tutkimukset nimittäin osoittavat, että mies nähdään edelleen helpommin ammattilaisena kuin nainen. Tosin, tähän vaikuttavat kontekstista riippuen muun muassa myös ihonväri ja luokka. (Green 1997; Citron 2000 [1993]; Koskinen 2006; Bull 2019; Ramstedt, tulossa 2022). Sopii kuitenkin tarkastella, kenen soittamana esitys antaa vaikutelman siitä, että kuullaan ”itse musiikkia”, jossa vaikkapa esiintyjän vartalo ei vedä huomiota. Esimerkiksi Anna Ramstedtin (tulossa 2022) käynnissä olevassa väitöskirjatutkimuksessa ilmenee, että edelleen nykypäivän Suomen klassisen musiikin kulttuurissa musiikkiin yhdistetään helpommin miehen soittamana mielikuvat autenttisuudesta ja aitoudesta. Nämä seikat heijastavat musiikintutkija Lucy Greenin (1997: 81–82) huomioita jo melkein 20 vuoden takaa: historian saatossa miespuolinen soittaja on muodostunut normiksi, ja jonka ruumis usein käsitetään jopa läpinäkyvänä. Green (1997: 81–82; kirjoittajien käännös englannista) kirjoittaa, että ”emme joudu kuuntelemaan rumpua soittavaa miestä; voimme kuunnella musiikkia, jota soitetaan rummuilla […] emme kuule maskuliinisuutta musiikissa”.

Pitkin matkaa pientä vinoumaa: vain kilpailussa vai laajemmin klassisen musiikin kulttuurissa?

Kilpailussa jo välieristä finaaliin edenneiden sukupuolijakauma oli vinoutunut: seitsemästä miehestä peräti neljä pääsi finaaliin, kun taas yhdestätoista naisesta kaksi. Välierissä joukosta erottuvat ohjelmistovalinnat eivät kuitenkaan vaikuttaneet olleen naisille eduksi: rannalle jäivät esimerkiksi SongHa Choi ja Fumika Mohri, joista jälkimmäisen soittamana olisi kuultu Benjamin Brittenin viulukonsertto (op. 15)  ainoana koko kilpailussa. Voittaja Inmo Yangin valitseman Carl Nielsenin viulukonserton (op. 33) oli koko kilpailussa valinnut yhteensä viisi soittajaa, jotka olivat kaikki naisia.

Kun naisten valitsematta jäämistä näin tarkastelee, mieleen tulee ainakin kaksi tulkintavaihtoehtoa: joko tuomariston arvio, joka todennäköisesti heijastelee laajempia yhteisön arvostuksia, oli hieman kallellaan miesten eduksi, tai sitten naiset eivät vain todella olleet riittävän omaperäisiä soittajia. Mikäli jälkimmäinen pitäisi paikkansa, jo klassisen musiikin opetuskulttuurissa olisi varmastikin päivittämisen varaa. Voiko kuitenkin olla, että jo pedagogiikassa syntyy jonkinlaista vääristymää: että edelleen naisia kasvatetaan kilteiksi ja niin sanotusti kympin tytöiksi, vaikka lopulta, esimerkiksi kilpailuissa, vaaditaankin ”persoonallisuutta” eli rohkeutta murtaa normeja ja olla omaperäinen? Naisten tapauksessa esimerkiksi aggression tai voiman esille tuominen saattaa herättää jopa negatiivisia tunteita. Miesten soitossa ehkä sallitaan todellinen rohkeus ja omaperäisyys helpommin kuin naisten kohdalla, sillä ”pojat ovat poikia” ja villimpi käytös odotettua.

Tämä käy myös ilmi Ramstedtin (tulossa 2022) tutkimuksessa: naispuoliset viulistit, sellistit ja pianistit kohtaavat ammatissaan monenlaisia ammattitaitoon liittyviä ennakkoluuloja ja ulkonäköön kohdistuvia paineita. Varsinkin naispuolisten viulistien odotetaan vahvistavan sukupuoleen liittyviä stereotypioita, mihin jopa opettajat ohjaavat. (Ramstedt, tulossa 2022.)  Toisaalta naiseus ja feminiininen ruumiillisuus ovat historian saatossa olleet jopa vastakohta ammattimaisuudelle tai taiteilijuudelle (Battersby 1989; Citron 2000 [1993] ; Koskinen 2006; Broad 2022). Kuten aiemmat tutkimukset (Bull 2018; Scharff 2018), myös Ramstedtin (tulossa) tutkimus viittaa siihen, että pojat saattavat saada jopa erityistä kannustusta klassisen musiikin opetuksessa, sillä heidän nähdään menestyvän helpommin kuin tyttöoppilaiden (katso myös Citron 2000 [1993], Leppänen 2010). Toisin sanoen, sukupuoli on vain yksi tekijä, esimerkiksi rodun ja luokan lisäksi, joka rakentaa mielikuvan ”ihannemuusikosta” (Green 1997; Yang 2007; Yoshihara 2007; Bull 2018, 2019; Scharff 2018; Ramstedt tulossa 2022). Taustalla olevia rakenteita, mielikuvia ja ennakkoluuloja ei kuitenkaan usein tiedosteta kulttuurialoilla, missä yksilön lahjakkuutta pidetään yleensä keskeisimpänä taustatekijänä tämän menestykselle (Conor, Gill & Taylor 2015; Miller 2016; Cannizzo & Strong 2020).  

Mikäli päädytään ensimmäiseen tulkintavaihtoehtoon eli siihen, että tuomariston mielipide oli syynä naiskilpailijoiden valitsematta jättämiselle, tulisi huomio kiinnittää kulttuurisiin käsityksiin ja tuomariston mahdollisuuksiin tehdä itsereflektiota. Millaisia mielleyhtymiä kuulijassa herää riippuen esimerkiksi soittajan oletetusta sukupuolesta? Ehtiikö tuomaristo kilpailun tiukan aikataulun myötä analysoimaan päätöksiään tai mielikuviaan osana laajempaa kulttuurista merkitysverkostoa? On myös mahdollista, että kilpailun muut kulttuuriset tekijät olivat vaikuttamassa jopa poikkeuksellisen paljon, sillä kilpailusta oli myös rajattu pois kilpailijoita vallitsevan maailmanpoliittisen tilanteen takia.

Lopuksi

Aiemmissa Sibelius-kilpailuissa myös naiset ovat tulleet palkituiksi, esimerkiksi vuonna 2015 kilpailun voitti Christel Lee ja vuonna 2005 Alina Pogostkina. Voi siis olla, että tämänkertainen lopputulos olikin yksittäistapaus. Musiikki ja sen esittäminen ei kuitenkaan tapahdu tyhjiössä, vaan kietoutuu monella tapaa sosiokulttuuriseen kontekstiin: musiikki heijastaa väistämättä rakenteita, arvoja ja toimintatapoja. Toisin sanoen, musiikkikilpailut eivät sijoitu niitä ympäröivien merkitysverkostojen ulkopuolelle. Musiikkikilpailuja voidaan ajatella myös peileinä, joiden kautta voidaan tarkastella klassisen musiikin vaikeasti määriteltäviä ihanteita. Kenties siten niitä voidaan myös uudelleenarvioida osana kulttuurista ja sosiaalista kontekstia, jotta kaikkien soittajien ainutlaatuinen ilmaisu todella saa ansaitsemansa huomion.

Pauliina Rahiala (FM, MuM, PsM) on viulisti ja psykologi, ja kirjoittaa säännöllisesti konserttiarvioita.

Anna Ramstedt (FM, MuM) on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Väitöskirjassaan hän keskittyy epätasa-arvoon klassisen musiikin alalla Suomessa.

Lähteet

Ahmed, Sara (2007) ”A Phenomenology of Whiteness”. Feminist Theory 8(2), 149–168.  

Battersby, Christine (1989) Gender and genius: Towards a feminist aesthetics. London: The Women’s Press. 

Broad, Leah (2022) ”Fashion, fabrics and fishtails - why we need to talk about what female classical performers wear”. The Guardian, 19.4.2022. https://www.theguardian.com/music/2022/apr/19/fashion-fabrics-and-fishtails-why-we-need-to-talk-about-what-female-classical-performers-wear (luettu 22.6.2022).

Bull, Anna (2018) ”Uncertain capital: class, gender, and the ‘imagined futures’ of young classical musicians.” The classical music industry. Toim. C. Dromey & J. Haferkorn. London: Routledge. 

Bull, Anna (2019) Class, Control, and Classical Music. New York: Oxford University Press.

Cannizzo, Fabian & Strong, Catherine (2020) ”’Put some balls on that woman’: Gendered repertoires of inequality in screen composers’ careers.” Gender Work Organ 27, 1346–1460. 

Citron, Marcia (2000 [1993]) Gender and the musical canon. Cambridge: Cambridge University Press.   

Conor, Bridget, Gill, Rosalind & Taylor, Stephanie (2015) ”Gender and creative labour.” The Sociological Review 63 (S1), 1–20. 

Green, Lucy (1997) Music, gender, education. New York: Cambridge University Press.

Henriksson, Katri & Lagrilliere, Sacha (2022) ”Sibelius-viulukilpailun tekoälytuomari ei lämmennyt ihmistuomaroinnin tulokseen – teki omat ratkaisunsa.” Yle, 30.5.2022. https://yle.fi/aihe/a/20-10002891 (luettu 22.6.2022).  

Koskinen, Taava (toim.) (2006) Kirjoituksia neroudesta -– Myytit, kultit, persoonat. Tampere: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 

Leppänen, Taru (2010) Vallatonta musiikkia: lastenmusiikkikulttuuri 2000-luvun Suomessa. Helsinki: Gaudeamus. 

Leppänen, Taru (2015) ”The west and the rest of classical music: Asian musicians in the Finnish media coverage of the 1995 Jean Sibelius violin competition.” European Journal of Cultural Studies 18(1), 19–34. 

Miller, Diana L. (2016) ”Gender and the Artist Archetype: Understanding Gender Inequality in Artistic Careers.” Sociology Compass 10(2), 19–31. 

Ramstedt, Anna (tulossa 2022) ”A man is practically the general norm” – A case study of gender inequality and whiteness in the classical music culture in Finland”. NORA – Nordic Journal of Feminist and Gender Studies.

Ramstedt, Anna (tulossa) ”Homophily and genre boundaries in classical music networks in Finland”. 

Scharff, Christina (2018) ”Inequalities in the classical music industry: The role of subjectivity in construction of the ‘Ideal’ classical musician”. The classical music industry. Toim. C. Dromey & J. Haferkorn. London: Routledge. 

Sirén, Vesa (2022) ”Voittaja oli ylivoimainen” – Sibelius-viulukilpailun tuomaristoa johtanut Sakari Oramo kertoo selvän syyn, miksi monen suosikki Dmytro Udovytšenko putosi kolmanneksi”. Helsingin Sanomat, 30.5.2022. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008851122.html (luettu 22.6.2022). 

Strings, Sabrina (2019) Fearing the Black body: The racial origins of fat phobia. New York: New York University Press. 

van Amsterdam, Noortje (2013) ”Big fat inequalities, thin privilege: An intersectional perspective on ‘body size’”. European Journal of Women’s Studies, 20(2), 155–169.  

XII International Jean Sibelius Violin Competition (2022) ”XII Kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun kilpailijat on valittu”. Päivätty 8.3.2022. https://www.sibeliuscompetition.fi/uutiset/xii-kansainvalisen-jean-sibelius-viulukilpailun-kilpailijat-on-valittu.html (luettu 22.6.2022). 

Yang, Mina (2007) ”East meets west in the concert hall: Asians and classical music in the century of imperialism, post-colonialism, and multiculturalism”. Asian Music 38(1), 1–30. 

Yle Areena (2022). ”Sibelius-viulukilpailun finaali 3/3 ja palkintojen jako”. Haastattelu Sakari Oramon kanssa. Haastattelija Janne Palkisto. 29.5.2022. https://arenan.yle.fi/1-62377714

Yoshihara, Mari (2007) Musicians from a different shore: Asians and Asian Americans in classical music. USA: Temple University Press.