Online-laulaminen haastaa totutut laulamisen käytäntömme

Koronaviruspandemian myötä laulutunnit ja kuoroharjoitukset ovat siirtyneet verkkoon. Laulamisen uudenlaiset tilanteet muuttavat laulamista toimintana, kokemuksena ja sosiaalisena vuorovaikutuksena. Pohdin tässä blogitekstissä, millaisia piirteitä laulamisen käytännöistämme paljastuu sekä millä tavoin tulemme kuulluiksi ja nähdyiksi toisillemme verkkovälitteisen eli online-laulamisen tilanteissa. Länsimaisessa laulukulttuurissamme laulaminen on usein rajattu tiettyihin tilanteisiin ja paikkohin, kuten laulutunneille, kuoroharjoituksiin, esiintymisiin tai juhlatilaisuuksiin. Verkkovälitteisyys tuo laulamisen arjen ja kodin piiriin ja vaikuttaa siltä, että ainakin osa laulajista kokee tämän sosiaalisesti haastavana.

Kuva: Samer Daboul, Pexels.

Vuotaminen. Koronaviruspandemia on mullistanut laulamisen sosiaaliset tilanteet. Ennen menimme fyysisesti laulutunnille, kuoroharjoituksiin tai karaokebaariin. Laulaminen oli selkeästi raamitettua: tässä tilassa, näiden ihmisten kuullen, tällaisin äänin ja näissä tunnelmissa. Nyt laulamme verkossa — tai tarkemmin ottaen työhuoneissa, makuuhuoneissa, keittiöissä, vessoissa ja eteisissä. Laulajat ovat yhtä aikaa sekä kotona että kuoroharjoituksissa. Kaksi sosiaalista ja akustista todellisuutta sekoittuvat keskenään. Yksityiset äänimaisemat vuotavat etä-äänimaisemiin, kuten Meri Kytö toteaa Kaarina Kilpiön haastattelussa. Kodin taustaäänet kuuluvat verkon yli muillekin, kun lapset, koirat ja naapurien ruohonkeikkurit osallistuvat verkkoäänten kuoroon. Olemme eristyksissä toisistamme, mutta äänellisesti vuodamme toistemme todellisuuksiin odottamattomin tavoin.

Herpaantuminen. Kansainvälisessä laulupedagogien keskusteluryhmässä opettajat ovat tuohtuneita. Eräs opiskelija oli osallistunut laulutunnille auton takapenkiltä käsin! Keskittyminen ei ollut toivottua tasoa. Laulutunnilla kaiken keskiössä on laulajan ääni. Sen äärelle paneudutaan äänieristetyissä opetustiloissa, irrallaan muista maailman äänistä. Laulutunnilla kuunnellaan tarkasti, ponnistellaan kohti soivempaa ääntä, ilmaisuvoimaisempaa tulkintaa ja herkeämätöntä läsnäoloa. Tämä vaatii keskittymistä. Äänten tulee olla puhtaita ja tarkkoja. Kehon asennot ja liikkeet ovat hallittuja. Milla Tiainen (2012: 104) on kirjoittanut siitä, miten laulamisessa ei pyritä organisoimaan ainoastaan ääniä vaan myös kehoa ja sen toimintaa. Mitä tapahtuu, kun keho onkin kytkeytynyt samanaikaisesti kahdenlaiseen tilaan ja tilanteeseen: laulutuntiin, joka vaatii kehon keskittynyttä hallintaa sekä kodin tai auton arvaamattomaan tilaan, jossa keskittyminen ja kehon hienovarainen virittyminen saattavat herpaantua yllättäen koiran haukuntaan tai auton äkkijarrutukseen?

Ylimääräiset korvat. Olen parhaillaan kartoittamassa tarvetta online-laulamisen tutkimukselle. Laulajille, laulunharrastajille, laulunopettajille ja kuoronjohtaijille suunnattuun internet-kyselyyn jo tulleiden vastausten joukosta nousee esille haaste, joka kiteytyy hyvin tässä erään vastaajan kommentissa: “Oppilailla on myös paineita laulaa kotona, koska siellä saattaa olla ylimääräisiä korvia kuuntelemassa. Myös naapurien häiriintyminen laulusta pelottaa monia ja aiheuttaa henkisiä estoja.” (ID34) Kotona laulaminen voi olla vaikeaa. Vielä meneillään olevan “Laulamisen tuntu” -tutkimusprojektini (2018–2020) aineistosta käy ilmi, että koulun laulutuntien lisäksi laulullisia traumoja aiheuttavat erityisesti perhepiiriin kuuluvat läheiset ihmiset. Aiemmassa lauluntutkimuksessa on tuotu esille se, miten yksittäinenkin lauluääneen kohdistuva loukkaava tapahtuma voi vahingoittaa laulajan toimijuutta (Hogle 2020: 3). Ei siis mikään ihme, että osa laulajista kokee “ylimääräiset korvat” ylitsepääsemättömänä ongelmana.

Etäisyys ja läheisyys. Yllä mainitussa online-laulamiseen liittyvässä internet-kyselyssä tuli esille se, miten fyysinen läheisyys puuttuu näistä tilanteista ja kuinka sitä kaivataan. Kosketus ja erityisesti laulajan kehon asennon hahmottaminen on laulunopetuksessa tärkeää. Opettajan näkökulmasta näiden puuttuminen on hankalaa. Oppilas voi puolestaan kokea vastavuoroisuuden puutetta ja jäävänsä laulamisensa kanssa yksin. Yksi vastaajista kuvaili kokemustaan näin: “Ei tunne olevansa samalla tavalla läsnä ja toisen kanssa, tuntuu enemmän siltä että laulaa vain yksin.” (ID105) Samalla kun online-laulaminen tuottaa osalle laulajista erillisyyden kokemuksia se kuitenkin myös pienentää välimatkoja ja mahdollistaa esimerkiksi liikuntarajoitteisten osallistumisen laulutunneille ja kuoroharjoituksiin. Eräs laulunopettaja totesi keskustelussamme, että laulutunneille on tullut nyt sellaisiakin laulajia, jotka eivät ole aiemmin uskaltautuneet mukaan.

Kokemus. Yhtä lailla kuin lauluääni niin myös laulamisen kehollinen ja esteettinen kokemus on kulttuurisesti ja situationaalisesti muotoutuvaa. Myös teknologiset laitteet muokkaavat ajan myötä esteettistä laulamisen kokemusta. Tämä on täysin odotettavaa tilanteessa, jossa esteettisen toiminnan tavat ja ympäristöt muuttuvat. Laulamisen tulisi olla laulajalle merkityksellistä ja tarjota mielekkäitä kokemuksia. Jos kokemus jää “litteäksi” ja laulamistilanteen kokonaisuuden hahmottaminen “vajavaiseksi”, kuten yksi internet-kyselyyn osallistuja toi esille, voi innostus laulamiseen loppua kokonaan (ID113). Voimme siis kysyä, millaisia esteettisiä ja kehollisia kokemuksia haluamme laulamiselta tulevaisuudessa. Millaiset laitteet, tilanteet, opettamisen menetelmät ja laulamisen käytännöt mahdollistaisivat laulajille mielekkäät laulamiskokemukset?

Viive. Laulaminen sosiaalisena toimintana on parhaimmillaan yhteisessä äänessä ja rytmissä olemista. Samassa tilassa ollessamme saamme kehomme ja äänemme synkronoitua keskenään. Elämme yhteistä aikaa ja aistimme ääntemme tuottamian yhteisiä värähtelyjä. Verkossa yhteinen aika kuitenkin vääristyy ja venyy niin, että toisen ääntä ja aikaa on lähes mahdoton tavoittaa. Tällöin äänten kakofonia muistuttaa peilitalossa seikkailua, jossa akustinen kuvajainen ei muutu normaaliksi vaikka kuinka yrittäisi. Internet-yhteyden aiheuttama viive on tällä hetkellä verkkovälitteisen laulamisen yksi suurimpia ongelmia ja verottaa nimenomaan laulamisen yhteisöllistä kokemusta.

Improvisaatio. Muutama viikko sitten sain mieheni ja veljeni osallistumaan kokeiluun. Halusin selvittää tulevaa syksyn Voicefulness-kurssiani varten, miten onnistuisi yhteinen ääni verkon välityksellä. Kurssien yksi parhaita anteja osallistujille ovat olleet nimenomaan yhteisessä äänessä olemisen kokemukset — oman äänen ja kehon sulautuminen osaksi muiden ääniä. Onnistuisiko tämä viiveestä huolimatta verkossa? Nämä vapaan äänen sessiot eivät ole yleensä olleet yhteiseen tempoon sidottuja, joten päätin kokeilla. Tulos vaikutti lupaavalta. Häivähdys innostusta ja heittäytyvää kokeilunhalua oli aistittavissa vuotavassa, epätäydellisessä virtuaalisessa tilassamme, joka tuntui kuitenkin yhdessä jaetulta tilalta. Vaihtoehtoisia tapoja ja luovia kokeiluja on varmasti luvassa lisää, kun ihmiset alkavat hyödyntää uusia laulullisen yhdessä olemisen mahdollisuuksia. Internet-kyselyn perusteella ainakin virtuaalikuorot ovat onnistuneet tuottamaan osallistujilleen mielekkäitä ja esteettisiä laulamisen kokemuksia.

Kiitos Koneen Säätiölle tutkimusprojektini “Laulamisen tuntu: esteettinen kehotietoisuus kuurojen, laulutaidottomien ja ääniongelmaisten vokaalisissa kokemuksissa” (2018–2020) rahoittamisesta.

Anne Tarvainen on lauluntutkija, Voicefulness®-menetelmän kehittäjä ja kouluttaja.

Kirjallisuus

Hogle, Lauri A. (2020) “Fostering Singing Agency through Emotional Differentiation in an Inclusive Singing Environment.” Research Studies in Music Education August 2020, 1–16. https://doi.org/10.1177/1321103X20930426.

Tiainen, Milla (2012) Becoming-Singer: Cartographies of Singing, Music-Making and Opera. [Väitöskirja.] Turku: Turun yliopisto.