Suomiräp ja rasismi

Uusi radiokanava Suomiräp aloitti lähetykset maanantaina 14.9. taajuudella, jolla oli siihen asti kuulunut aiemmin monipuolisesta musiikkiohjelmoinnistaan tunnettu Bassoradio. Uuden kanavan lisäksi hämmennystä herättivät siellä pyörineet perussuomalaisten kunnallisvaalimainokset: asiaa kommentoineiden rap-artistien mukaan mainokset eivät sovi yhteen hiphopin antirasistisen eetoksen kanssa. Minkälainen on äärioikeiston suhde hiphop-musiikkiin? Onko hiphop Suomessa antirasistista?

Bassoradion taajuuksilla aloitti yllättäen maanantaina 14.9. Suomiräp-niminen kanava, joka nimensä mukaisesti keskittyy suomalaiseen rap-musiikkiin. Bassoradio myytiin keväällä 2020 Bauer Medialle. Sosiaalisessa mediassa aluksi uteliaisuutta herättänyt Suomiräp sai kuitenkin nopeasti kritiikkiä kun mainostauoilla kuultiin perussuomalaisten kunnallisvaalimainoksia. 

Mainoksissa puolueen puheenjohtaja kertoo perussuomalaisten olevan ”ruohonjuuritason” puolue, jossa ”kuka tahansa voi olla mitä tahansa”. Hän kehoittaa kanavan kuuntelijoita ottamaan ”Suomi takaisin” ja asettumaan puolueen ehdokkaiksi kunnallisvaaleissa. 

Sen ohella, että perussuomalaisten jäsenet ovat olleet lukuisia kertoja rasististen sanavalintojen ja natsiyhteyksiensä vuoksi julkisuudessa, on mainoksessa kuultu puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho saanut tuomion kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Puolue vastustaa avoimesti muun muassa ”monikulttuurisuutta” puolueohjelmassaan.

Rumbassa haastateltu rap-artisti Gettomasa tiivisti Suomiräp-kanavan saaman kritiikin ytimen: ”Hiphop ja rasismi eivät tule ikinä kuulumaan yhteen. Hiphop ja perussuomalaiset eivät tule ikinä kuulumaan yhteen.”

Samassa artikkelissa rap-artisti Paleface muistutti, että ”[y]ksi amerikkalaisen räpin keskeisimmistä viesteistä on ollut maan rakenteellinen rasismi ja mustien heikko asema  – siis samat ongelmat joita Black Lives Matter -liike nostaa esiin. Ei varmaan tarvitse erikseen selittää millä tavoin useat persukansanedustajat ovat suhtautuneet liikehdintään julkisuudessa.” 

Pian useat muut rap-artistit tuomitsivat mainokset. Ainakin Elastinen ja Redrama ilmoittivat Instagramissa keskustelleensa tilanteesta Bauerin kanssa ja vaatineensa kanavan muuttavan linjaansa antirasistiseksi. Lisäksi esimerkiksi MC Lehmä esitti Instagramissa kritiikkiä uuden kanavan soittolistan varsin miesvaltaisesta linjasta. Bauer Median omistuksessa oleva Radio City oli kohdannut vain viikkoa aiemmin syytöksiä seksismistä johtuen nyt jo poistetusta mainoslauseestaan ”Klassista rokkia seisten kuseville”. Suomiräpillä soitetut kotimaiset artistit vaikuttivat lisäksi olevan kaikki valkoisia.

Bauer Media reagoi Suomiräp-kanavan mainoksista saamaansa kritiikkiin poistamalla ne kanavaltaan sekä pahoittelemalle viestinnällisiä kömmähdyksiä sekä Suomiräpin lanseerauksen että Bassoradion jatkon osalta: Bassoradio jatkaa sittenkin uudella taajuudella ja uudella sisällöllä 30.9. 

Vaikka mainosten päätyminen Suomiräp-kanavalle on Bauer Median toimitusjohtajan mukaan tapahtunut heidän tietämättään kaupallisten medioiden kattojärjestön kautta (jonka myymää yhteiskunnallista mainontaa kanavat ovat sopimuksen mukaisesti velvoitettuja ajamaan), herättävät mainokset kysymyksiä äärioikeiston suhteesta hiphopiin sekä musiikkityylin oletetusta antirasismista. 

Siitä huolimatta, että sekä hiphop-kenttä että osa puolueen kannattajista kokivat ristiriitaa perussuomalaisten edustaman politiikan ja räpin eetokseen välillä, ei puolivahingossa syntynyt yhteys välttämättä haitannut puolueen johtoa. Äärioikeiston nousua ympäri maailmaa on leimannut osittain entisten äärimmäisyyksien hylkääminen ja valtavirtaistuminen siten, että neutraaleja tai jopa arvoliberaaleina pidettyjä symboleja omitaan omaan käyttöön. Esimerkiksi valkoisen nationalistin Richard Spencerin lanseeraama ”alt-right” sanapari on ollut tietoinen taktiikka etääntymiseen aikaisemmasta äärioikeiston symboliikasta. Alt-etuliitteellä haetaan mielleyhtymiä trendikkääseen progressiiviseen vaihtoehtoiseen kulttuuriin, eikä radikaaliin muutokseen (Winter & Mondon 2020). 

Halla-ahon populistiset puheet ”ruohonjuuritasosta” edustavat samaa retoriikkaa, eikä äärioikeiston yhteys räppiin tai sen tiettyjen piirteiden omiminen ole täysin tuulesta temmattua. Örebron yliopistossa toimiva musiikkitieteen dosentti Sam de Boise (2018) on tutkinut, miten äärioikeiston uudelleenbrändäämiseen liittyy myös musiikin uudelleentulkitsemista. Tässä hiphop on merkittävässä asemassa. De Boisen mukaan vaikka moni äärioikeistolainen paheksuu räppiä internetissä, useat ovat myös mieltyneet varsinkin maskuliiniseen ja naisia alentavaan räppiin. Erityisesti yhdysvaltalainen rap-artisti Eminem on omittu äärioikeistolaisen ideologian piiriin, koska kannattajien mukaan hän ei pelkää sanoa asioita suoraan. On myös rap-artisteja, jotka tuovat musiikissaan avoimesti esiin äärioikeistolaista ajattelua (Teitelbaum 2017).

Rasismin normalisoituessa ja valkoisen ylivallan ideologian näin laajentuessa on entistäkin tärkeämpää, että moni reagoi julkisesti perussuomalaisten mainoksien lähettämiseen Suomiräp-kanavalla. Mutta onko hiphop-musiikki ja -kulttuuri Suomessa silti pohjimmiltaan antirasistista?

Suomalainen rap kehittyi yhdysvaltalaisen hiphop-kulttuurin rantauduttua Suomeen 1980-luvulla. Varhaisissa suomalaisissa media-artikkeleissa yhdysvaltalaisista mustista räppäreistä käytettiin toiseuttavia ja rasistisiakin termejä. 1980- ja 1990-lukujen vaihteen suomenkielisen ”huumoriräpin” on myös ajoittain tulkittu korostaneen valkoisten suomalaisten tekijöidensä kulttuurista poikkeavuutta suhteessa pääosin mustien luomaan yhdysvaltalaiseen räppiin. (Kärjä 2019.)

Vuosien varrella valkoisten suomalaisten rap-artistien kuten Pyhimyksen ja Huge L:n sanoituksissa on esiintynyt n-sana. Tummaihoisten suomalaisten rap-artistien YouTube-videoiden alle on lähes poikkeuksetta kirjoitettu rasistisia kommentteja. Muutamat artisteista ovat myös kertoneet kohdanneensa toiseuttavaa tai rasististista kohtelua skenessä.

Vuonna 2017 Pohjoismaiden suurinta hiphop-festivaalia Blockfestia johtava Kalle Kallonen käytti rasistista ilmaisua, mikä käynnisti laajan keskustelun, missä määrin suomalaisen hiphop-kulttuurin sisällä hyväksytään rasismi. Tuolloin moni vaikutusvaltainen valkoinen artisti ja hiphop-kulttuurin toimija valitsi rasismin selkeän tuomitsemisen sijaan olla hiljaa tai puolustaa Kallosta väittäen, ettei tämä ole rasisti. 

Kriittisessä valkoisuuden tutkimuksessa puhutaan valkoisesta solidaarisuudesta kun rasistisen puhetavan tai toiminnan nimeämisen sijaan valitaan hiljaisuus tai rasismista syytetyn puolustaminen. Valkoisten keskuudessa keskustelu rasismista koetaan usein epämiellyttäväksi, koska silloin saatamme paitsi ajautua konfliktiin erimielisten kanssa, myös rikkoa näennäisen yhteisymmärryksen siitä, ettei kukaan meistä olisi rasisti. Hiljaisuus ei ole silti neutraali positio, vaan viestittää, että rasismi on hyväksyttävää. Siten hiljaisuus auttaa ylläpitämään rasismia ja valkoisuuden normia yhteiskunnassa. 

Samankaltainen tapaus nähtiin vuonna 2018 kun r&b-artisti Stig Dogg opetti Radio Helsingin humoristiseksi tarkoitetussa videossa kanavan musiikkipäällikölle, rap-artisti Henri Pulkkiselle, miten alun perin afrohiuksia suojaamaan tarkoitettua durag-huivia sidotaan päähän. Kulttuurisen omimisen sijaan moni kritisoi esimerkiksi toimittaja Renaz Ebrahimia, joka avasi, kuinka ongelmallista on, että valkoinen, r&b-musiikkia parodioiva artisti opettaa toiselle valkoiselle artistille mustan kulttuurin imitoimista. Tapaus kuvastaa monille valkoisille tyypillistä toimintatapaa hiphop-kulttuurissa  — he ottavat siinä näkemiään elementtejä käyttöönsä ymmärtämättä niiden merkityksiä alkuperäisessä mustassa kontekstissa. Kuten keskustelijat Ebrahimin Random Life -ohjelmassa totesivat, toisin kuin mustien ihmisten käyttäessä duragia, valkoisilla siihen ei liity samanlaista stereotypiaa esimerkiksi rikollisuudesta. Sen sijaan päähineestä tulee valkoisille muotihyödyke tai hassuttelun väline, jossa huumorin kohteena on musta kulttuuri ja sen erikoisuus suhteessa valkoisuuteen. 

Valkoisuutta ja sen kulttuurista näkymättömyyttä kuvaa juuri sen antama mahdollisuus olla tai tehdä mitä vain ilman, että valkoisuus itsessään huomioidaan. Valkoisilla ei ole samanlaista rodun taakkaa kuin muilla koska valkoisuutta pidetään normina, ihmisyyden oletusarvona (Dyer 1997). Tämä on saanut monet valkoiset olettamaan, että he voivat liikkua, lainata ja käyttää muita kulttuureja vapaasti ilman vastuita tai seuraamuksia. Tätä valkoisuuden normia on vähitellen alettu kyseenalaistaa.

Valtaosassa Suomiräp-kanavan saamista kritiikeistä antirasismin ja hiphopin yhteyttä tunnuttiin pitävän itsestään selvänä. Pelkästään osallistuminen hiphop-kulttuuriin ei kuitenkaan vielä tee kenestäkään antirasistia. Hiphop on ollut tärkeä äänitorvi syrjinnän vastustamisessa ja esimerkiksi Black Lives Matter -liikehdinnässä. Mutta mikäli musiikki määritellään ensisijaisesti poliittiseksi ja antirasistiseksi, se tehdään ennen kaikkea valkoisuudesta käsin: musiikki pelkistyy reaktioksi sortoon ja musiikin luoneet mustat ihmiset ikuisiksi altavastaajiksi. Musta kulttuuri ja hiphop tyylinä ja estetiikkana elävät kuitenkin myös omaa elämäänsä irrallaan valkoisuudesta. 

Edellä mainitut tapaukset ovat esimerkkejä suomiräpin ja rasismin monimutkaisesta suhteesta; keskustelu on kuitenkin vasta alussa. Antirasismi vaatii jatkuvaa puhetta ja tekoja, jotka kyseenalaistavat valkoisuuden normin ja rasismin kuuluvasti ja näkyvästi.

Valkoiset suomalaiset rap-artistit ja hiphopin toimijat voivat jatkossa pohtia, kumpi on heille tärkeämpää: rasismista puhuminen vai sen hiljainen hyväksyminen ja siten normalisointi.

Kim Ramstedt on musiikintutkija, toimittaja ja DJ

Inka Rantakallio on hiphop-tutkija, musiikkitoimittaja ja DJ.

Kirjallisuus

de Boise, Sam 2018. ”Music of the ‘Men’s Rights’ Movements: The Role of Music in the Manosphere”. Konferenssiesitelmä. Music, Digitalisation and Democracy. Åbo Akademi 14.12.2018.

Dyer, Richard 1997. White. London & New York: Routledge.

Kärjä, Antti-Ville 2019. ”Suomiräppiä ennen suomiräppiä: suomalainen rap ja historian poliittisuus”. Hiphop Suomessa. Puheenvuoroja tutkijoilta ja tekijöiltä. Toim. Venla Sykäri, Inka Rantakallio, Elina Westinen & Dragana Cvetanovic. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, 89–123.

Mondon, Aurelien & Winter, Aaron 2020. Reactionary Democracy: How Racism and the Far Right Became Mainstream. London: Verso, 2020.

Teitelbaum, Benjamin 2017. Lions of the North: Sounds of the New Nordic Radical Nationalism. New York: Oxford University Press.