Mitä on feministinen rap ja mihin sitä tarvitaan?
Osallistuin ystävänpäivänä ”Täältä tulee feministinen rap” -paneelikeskusteluun MARS-tapahtumassa. Seminaareista ja live-musiikkiohjelmasta koostuva Musiikin talvifestivaali järjestettiin Seinäjoella Rytmikorjaamossa 12.–15.2.2020 jo yhdettätoista kertaa.
Feminismiä ja räppiä käsitelleen paneelikeskustelun juonsi kirjailija, toimittaja Heini Strand, jonka kanssa toimitan tällä hetkellä kirjaa hiphopista ja feminismistä Suomessa. Strandin viime vuonna ilmestynyt esikoiskirja Hyvä Verse – Suomiräpin naiset (Into, 2019) on kauan kaivattu historiikki ja nykytilanteen valottaja koskien suomalaisten naisten tekemää rap-musiikkia. Kirjassa 27 artistia kertoo, millaista on olla artisti sekä miten heidän sukupuolensa on vaikuttanut ja kuinka heihin suhtaudutaan.
Paneeliin osallistuivat lisäksi räppäri ja kuvataiteilija Adikia (oik. Kirsikka Ruohonen) sekä toimittaja ja DJ Renaz Ebrahimi.
Räppärinä Adikia nousi kuulijoiden tietoisuuteen vuonna 2017 ”Paha narttu” -debyyttisinglellään. Adikia on sen jälkeen herättänyt huomiota erityisesti feministisillä sanoituksilla sekä osana suosittua, kokonaan naisartisteista koostuvaa D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.-kokoonpanoa. Vuonna 2019 Emma-palkintoehdokkaanakin ollut Adikia on julkaissut kaksi EP:tä ja työstää parhaillaan debyyttialbumiaan. Hän tekee myös Matriarkaatti-nimistä podcastia ja järjestää samannimisiä klubeja sekä open mic -iltoja yhdessä rap-artisti Mon-salan kanssa.
Renaz Ebrahimi tunnetaan muun muassa suosittuja klubi-iltoja järjestävän Mellow Yellow -kollektiivin jäsenenä. Hän toimittaa myös YleX-kanavalla tiistai-iltaisin kuultavaa Yeboyah, Renaz ja Wekesa - uusimmat rytmit -ohjelmaa samaisen kolmen hengen kollektiivin kanssa. Aiemmin Random Life -ohjelman toimittajana Radio Helsingillä tunnetuksi tullut Ebrahimi on vuosien varrella kysynyt tiukkojakin kysymyksiä suomalaisilta rap-artisteilta esimerkiksi heidän sanavalinnoistaan.
Adikia kertoi paneelissa miettineensä, miten hän voi naisena kääntää miesten käyttämiä narratiiveja ja jopa ongelmallisia puhetapoja voimaannuttaviksi sekä sortovapaiksi tehdessään räppiä. Kieli muokkaa todellisuutta, ja toisaalta räpin kieli myös heijastaa yhteiskuntaa. Adikia kertoi myös pohtineensa omaa positiotaan paitsi naisena, myös valkoisena tekijänä räpissä ja mitä se kenties tarkoittaa musiikin tekemisen kannalta. Hän huomautti, että feministiksi identifioituminen ja feministinen arvopohja ei tarkoita, että kaikki rap käsittelisi suoraan ja ainoastaan feminismiä, vaan feministisen artistin musiikissa on paljon muutakin sisältöä. Toisaalta Adikia korosti, että pelkkä tilan ottaminen miesvaltaisella kentällä on feminististä.
Ebrahimi sanoi toivovansa, että feministinen rap olisi ennen kaikkea sortovapaata, kaikkia ihmisiä kunnioittavaa musiikkia, ja että lopulta koko termi tulisi tarpeettomaksi, kun musiikintekijöiden enemmistö alkaisi toteuttaa tätä ajatusta taiteessaan. Ebrahimi myös muistutti, että rap on aina puhunut yhteiskunnan ongelmista ja pyrkinyt edistämään tasa-arvoa, joten genressä on itse asiassa aina ollut feminismiä.
Itse mainitsin keskustelussa yhdeksi suomalaisen rap-kentän ongelmakohdaksi sen, että yhä edelleen puhutaan hyvin vähän siitä miksi naiset ja ei-valkoiset artistit eivät ole päässeet suosiossa genren huipulle. Menestyneimmät rap-artistit ovat yhä valkoisia miehiä. Lisäksi on edelleen tavallista törmätä ”naisslottiin”, jossa kolme hyvin erilaista naisartistia esiintyy yhdessä nopein vaihdoin, ja samaan aikaan yhtä tunnetuille miesartisteille on omat pidemmät esiintymisajat. Samoin ei-valkoisia miesartisteja – naisista puhumattakaan! – ei edelleenkään näy festivaalien päälavoilla kuin korkeintaan isona porukkana, jolloin jokainen saa esittää yksi tai kaksi kappaletta.
Olimme paneelissa yksimielisiä siitä, että rap tarvitsee feminismiä niin kauan kuin eri taustaisilla esiintyjillä ei ole tasavertaisia mahdollisuuksia päästä huipulle ja kunnes kaikkien tarinat voivat tulla kuulluiksi. Representaatiolla on väliä, ja mikä tahansa taiteenlaji tarvitsee monipuolisuutta voidakseen hyvin – ”what you can see, you can be”.
Kuluttajilla on mahdollisuus vaikuttaa asiaan kuuntelemalla enemmän vähemmistöjen tekemää musiikkia. Monien kuuntelijoiden on kuitenkin vaikeaa löytää esimerkiksi naisten tekemää räppiä, joka ei pääse samalla tavalla esiin kuin valtavirtaistunut miesten tekemä rap. Siksi Matriarkaatin kaltaisia feministisiä, naisten ja muunsukupuolisten artistien tekemää musiikkia esiin nostavia alustoja tarvitaan.
Suosittelenkin tutustumaan esimerkiksi Matriarkaatin kuukausittain päivittyvään Matriarkaatti Monthly Spotify-soittolistaan, mikäli suomiräpin naiset ovat jääneet tuntemattomiksi.