Tullisaaren lahoavasta talosta elävä Aino Ackté -museo!
Tullisaaressa sijaitsee Aino Acktén ja Heikki Renvallin aikoinaan omistama huvilarakennus, joka on ollut jo yhdeksän vuosikymmentä Helsingin kaupungin omistuksessa. Kaupunkilaiset ovat useaan otteeseen ilmaisseet huolensa luhistuvan huvilan kohtalosta, ja aihetta on seurattu myös mediassa (mm. Helsingin Sanomat 20.5. ja 1.11.2019, 13.2., 5.5., 18.8. ja 23.8.2020; Hufvudstadsbladet 6.6. ja 17.6.2020, Yle-uutiset 9.8.2019). Tähän tekstikuoroon liittyy myös tämä kirjoitukseni. Jos kaupunki ei (edelleenkään) tee mitään, huvila lahoaa paikalleen. Päävastuu on toki Helsingin kaupungin, mutta myös kulttuurisäätiöt voisivat tukea ainutlaatuisen talovanhuksen pelastushanketta.
Aino Ackté (1876–1944) ja hänen puolisonsa Heikki Renvall (1872–1955) käyttivät huvilastaan nimitystä Turholm. Se siirtyi pariskunnan hallintaan loppuvuonna 1904, ja loppukauppahinta maksettiin 1906. Kaupan hieronnan viimeisteli Heikki Renvall, ja marraskuussa hän saattoi kirjoittaa vaimolleen, joka oli tuolloin Yhdysvalloissa kiinnitettynä New Yorkin Metropolitan-oopperaan:
Oma Ainoni,
Terveiset Turholmasta. Olin siellä tänään äitisi [Emmy Achtén] kanssa. Siellä oli ihanaa. Kyllä oli onni, että sen saimme. Nyt syksyllä kun jo lehdet ovat varisseet puista, on siellä yhtä kaunista kuin kesällä, sillä nyt näkee merta taas enemmän. Kävimme myös näkötornissamme. Näköala siellä on todellakin suuremmoinen. Mielestäni se voi kilpailla Suomen kauniimpien maisemien kanssa. Yhdellä puolella Helsinki ja Viapori rakennuksineen, tornineen ja satamineen; Sandhamnin yli näkyy aava meri. Toisella puolella koko itäinen saaristo metsineen ja salmineen. Ihanimpia paikkoja mailmassa!
Äitisi oli kamalasti ihastunut. Minä iloitsin nähdessäni tuon ihanuuden, sillä tunnen, että sinä tulet siellä viihtymään. Me emme koskaan olisi voineet saada parempaa paikkaa. (Heikki Renvall Aino Acktélle, 13.11.1904, Kansallisarkisto, Heikki Renvallin arkisto, 6.)
Kesällä 1906 valmistui pariskunnan Emmy Achtélle (1850–1924) rakennuttama kesähuvila Killingholman saareen, lyhyen venematkan päähän. Kookkaiden puiden takia Turholman huvila ei kuitenkaan näkynyt Killingholmaan asti. Järjestely takasi sen, että äidillä ja tyttärellä oli mahdollisuus omaankin rauhaan, mutta silti he olivat lähellä toisiaan. Ooppera oli myös Emmy Achtén elämäntyö, sillä hän oli 1870-luvulla ollut Kaarlo Bergbomin johtaman ensimmäisen suomenkielisen oopperalaitoksen tähtilaulajatar. Aktiivisen esiintymisuran jälkeen hän koulutti laulajia ja järjesti oopperaesityksiä, joissa hän toimi myös ohjaajana. Tällä saralla äiti ja tytär tekivät runsaasti yhteistyötä. Aino Ackté oli toivonut, että myös hänen nuorempi sisarensa Irma (1887–1936) olisi viettänyt Killingholmassa kesiään, ja sinne sisutettiinkin huone Irmaa varten. Acktén toive ei kuitenkaan toteutunut, koska sisar asettui Pariisin konservatorion opintojen jälkeen pysyvästi Dresdeniin saatuaan kiinnityksen Semperoperaan Irma Tervanina. Suomeen hän matkusti vain harvakseltaan.
Vuodesta 1906 lähtien Aino Acktén ja Heikki Renvallin kaupunkikoti oli Erottajalla sijaitsevassa ns. Kalevan talossa. Turholm oli perheen kesäkoti, johon muutettiin keväisin heti kun säät (ja jäät) sallivat. Esimerkiksi 1907 vielä huhtikuun loppupuolella ajojäämuuri ympäröi Helsinkiä, eikä saareen päässyt. Tämä oli harmillista, koska juuri tuona keväänä Ackté halusi maalauttaa huvilansa valkoiseksi hyvissä ajoin ennen varsinaista kesäkautta (Kuva 1).
Kuva 1. Turholman huvila oli Acktén mielestä kauniimpi valkoiseksi maalattuna. Hän suunnitteli rahoittavansa maalaustyön kirjoittamallaan seurapiiritapojen oppaalla Miten suuressa maailmassa, jonka hän julkaisi 1907 anonyymisti. Kirjasta aiheutunut kohu johti siihen, että kirja haluttiin vetää pois myynnistä, eikä tuloja tullut toivotusti. Joka tapauksessa talon maalausoperaatio suoritettiin 1908. 1980-luvulla tehdyssä remontissa talon julkisivun väri palautettiin alkuperäiseen raidalliseen kuosiinsa. (Helsingin kaupunginmuseo, kuvaaja tuntematon, ennen 1925. Ackté on käyttänyt kuvaa 1925 ilmestyneessä omaelämäkerrassaan Muistojeni kirja.)
Kesäisin matka taittui nopeasti vesitse joko yleisellä vuoroliikenneveneellä taikka omalla moottoriveneellä, joka tilattiin Eero Erkon ja Konstantin Markoffin omistamasta Helsingin moottoritehtaasta. Talvisin Helsingin ja Turholman väli matkatiin reellä jäitä pitkin. Rekimatka lyheni, kun alkuosa matkasta tehtiin Kulosaareen menevällä raitiovaunulla.
Kaupunkiin palattiin vasta mahdollisimman myöhään syksyllä. Talvisin, kantavien jäiden aikaan, Turholmassa käytiin päiväseltään aina kun aikataulut sallivat mutta sinne saatettiin jäädä asumaankin lyhyeksi aikaa, mikä vaati etukäteen monen vuorokauden lämmityksen ja siivousruljanssin. Joulukuusi haettiin joskus Turholmista kaupunkikotiin Erottajalle.
Ackté yritti ajoittaa ulkomaiset esiintymisensä niin, että hän saattoi viettää pitkän kesän Turholmassa perheensä kanssa. Matkoilla ollessaan häntä kalvoi jatkuvasti huoli lasten terveydestä, sillä Glory (1901–1979) ja Mies (1908–1988) sairastelivat paljon. Raikas ulkoilma ja kesäleikit epäilemättä vahvistivatkin heitä. Kesäisin Heikki Renvall pääsi tekemään omia työmatkojaan, kun Ackté oli kotona lasten luona. Renvallilla oli nimittäin oma poliittinen ura lukuisine luottamustehtävineen. Hän toimi useita kausia nuorsuomalaisena valtiopäivämiehenä ja sittemmin kansanedustajana, huipennuksena senaattorin tehtävä ns. itsenäisyyssenaatissa. Lisäksi Renvall opetti yliopistossa, oli Helsingin Sanomien ensimmäinen päätoimittaja ja jatkoi lehtiuraa mm. perustamalla nuorsuomalaiseen oikeistoon sijoittuvan Suomalaisen Kansan (1907–1911). Lisäksi Renvall harjoitti asianajotointa, toimi vakuutusyhtiö Kalevan johtokunnassa ja myöhemmin toimitusjohtajana.
Turholman sijainti lähellä Helsinkiä takasi sen, että seuraelämästä ei tarvinnut luopua, vaan päinvastoin; siellä järjestettiin riemullisia kutsuja isommille ja pienemmille seurueille, välillä tanssiaisiakin. Ackté valmisti useat oopperaroolinsa huvilansa suuressa salissa, seurusteli ystäviensä kanssa ja rentoutui ihaillemassaan puutarhaansa, joka oli hänen silmäteränsä (ks. kuva 2). Hän toi usein esiintymismatkoiltaan kankaita ja koriste-esineitä talon kaunistukseksi sekä kukkasipuleita ja siemeniä puutarhaansa ja kasvihuonetta varten; tosin niiden hoitaminen ei ollut hänen vaan puutarhurin vastuulla. Turholm ei ollut nimittäin ainoastaan huvila vaan kokonainen pieni maatila navettoineen, kanaloineen ja hyötypuutarhoineen. Mitä ei omilta tiluksilta saanut, ostettiin lähistön maatiloilta. Ajoittain Heikki Renvall toi ystäviään metsästämään Turholman maille.
Kuva 2. Aino Ackté nautti kukista ja puutarhasta. Kuva on otettu joko Turhloman tai Pohjantaipaleen puutarhassa 1920–1930-lukujen taitteessa. (Yksityiskokoelma, kuvaaja tuntematon, mahdollisesti kesä 1930.)
Ackté ja Renvall erosivat alkuvuodesta 1917. Erossa osa Turholman omistuksesta siirtyi pariskunnan lapsille. 1929 Glory Leppänen ja Mies Renvall (v:sta 1939 Reenkola) myivät Turholman Helsingin kaupungille. (He tuskin osasivat odottaa, että uusi omistaja jättäisi huvilan heitteille.) Myyntiehtoihin kuului, että omistajanvaihdoksista huolimatta Aino Acktélla oli oikeus oleskella huvilassa kuolemaansa asti. 1920 Ackté rakennutti Heinävedelle toisen kesäparatiisin, metsästysmajatyyppisen Pohjantaipaleen, jossa hän vietti aikaa toisen puolisonsa, Bruno Jalanderin (1872–1966) kanssa.
Aino Acktén kuoleman (1944) jälkeen Tullisaaren huvilan käyttö oli hyvin vähäistä. Helsingin kaupunki ei juurikaan piitannut siitä eikä suoraan sanottuna myöskään Acktésta tai tämän elämäntyöstä. Samalla Helsinki laiminlöi tilaisuuden säilyttää ainutlaatuinen taiteilijakoti interiööreineen. Kierrellessäni hiljattain Tuusulan Rantatien ihastuttavia taiteilijavilloja en voinut tuon kaiken kauniin ja historiallisesti merkittävän keskellä olla vertaamatta Turholman kohtaloa Ainolaan, Halosenniemeen tai Erkkolaan. Esimerkiksi Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brodeldtin asuttama Ahola Sibeliuksen Ainolan lähistöllä oli pitkään aivan ränsistynyt, mutta sittemmin talo on kunnostettu huolella ja avattu yleisölle. Mutta Acktén kodin säilyttäminen näyttää kohtaavan samantapaisia ylitsepääsemättömiä (sukupuolittuneita?) esteitä kuin aikoinaan Minna Canthin Kanttila, joka saataneen kuitenkin nyt pelastettua.
Helsingin kaupunki puratti kaikki Killingholman rakennukset 1960-luvulla, mukaan lukien Emmyn Achtén huvilan. Tullisaaren huvilaa kaupunki remontoi 1986–1988, jolloin sen ulkoseinät maalattiin alkuperäiseen raidalliseen kuosiin ja taloon asennettiin vesijohto ja viemäri. Remontin jälkeen rakennus siirrettiin Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen haltuun, mutta siellä ei talolle keksitty mitään mainittavaa käyttöä. Aino Acktén huvilan ystävät ry:n toiminta ehti tuskin käynnistyä 2010, ennen kuin huvila asetettiin käyttökieltoon terveydelle vaarallisena. Aino Acktén kamarifestivaali ry toimii edelleen, mutta muissa tiloissa.
Vuoden 1999 asemakaavassa Tullisaaren huvilarakennus sai suojelustatuksen (sr-1) kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja historiallisen puistokokonaisuuden kannalta arvokkaana rakennuksena, todetaan Helsingin kaupunginmuseon kokoamassa aineistossa. Rakennusta ei voida purkaa eikä siinä saa tehdä sellaisia korjaus- ja muutostöitä, jotka turmelevat julkisivujen, vesikaton tai sisätilojen rakennustaiteellista tai kulttuurihistoriallista arvoa tai tyyliä. (https://www.hel.fi/hel2/kaumuseo/rakennusinventoinnit/laajasalo/jakelu/rakennukset/09143000010006001.htm).
Tullisaaren huvilan tämänhetkinen katastrofaalinen tila aiheutuu 10 vuoden takaisesta vesivahingosta: kesähuvilan lämmitys oli jätetty talveksi päälle, mikä aiheutti lämpövuodon ja kosteusvaurion talvella 2010–2011. Kaupungin tilakeskuksen heti 2011 käynnistämän selvityksen mukaan vaurioiden korjaaminen olisi maksanut tuolloin n. miljoonan. Korjauksiin ei kuitenkaan ryhdytty, koska kaupunki suunnitteli myyvänsä rakennuksen. Kauppoja ei syntynyt. (https://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2017-001945/kylk-2017-3)
Kun homevaurion aiheuttaneesta vahingosta on kulunut jo nyt yli kymmenen vuotta eikä taloa ole vieläkään korjattu, herää väistämättä kysymys, yritetäänkö rakennuksesta päästä lopullisesti eroon? Jos korjauksia ei tehdä, talo lahoaa ja homehtuu paikalleen. Samaan aikaan Helsinki on patistanut sakon uhalla Linnunlaulun huvilan omistajaa korjaustöihin, mutta itse väistelee Tullisaaren huvilan omistajana omia vastuitaan huolehtia sen kunnosta. Marraskuussa 2019 Omastadi-äänestyksessä Acktén huvilan korjaussuunnitelman rahoittaminen keräsi suuren kannatuksen, ja kaupunki myönsikin palkintona kokonaiset 100.000€ huvilan kunnon selvittämiseksi. Hankkeen etenemistä ja sen kommentointia voi seurata Helsingin kaupungin osallistuvan budjetoinnin Omastadi-sivustolla (https://omastadi.hel.fi/processes/osbu-2019/f/171/proposals/637/). Rakennuksen kuntohan on toki huono eikä korjaaminen ole halpaa, mutta tämän ylitse voisi pohtia, mitä kaikkea korjattu huvila mahdollistaisikaan.
Oma ehdotukseni on se, että Helsingin kaupungin tulisi viimeistään nyt korjata laiminlyöntinsä ja restauroida maailmanluokan laulajatartähden residenssi eläväksi kotimuseoksi (vrt. Nellie Melba -museo Australiassa, Kirsten Flagstad -museo Norjassa, Birgit Nilsson -museo Ruotsissa).
Acktén ansiona ei ole ainoastaan suurenmoinen kansainvälinen ura vaan myös Suomalaisen Oopperan (Inhemska Operan) perustaminen 1911 yhdessä Edvard Fazerin kanssa. Suomen Kansallisooppera ja -baletti katsoo sen edeltäjäkseen, osaksi omaa historiaansa. 1912 Ackté perusti Savonlinnan oopperajuhlat, joita hän järjesti omalla riskillään usean vuoden ajan (1912, 1913, 1914 ja 1930). Näiden lisäksi lukuisat taiteelliset voitot kymmenissä eri oopperarooleissa eurooppalaisten oopperatalojen näyttämöillä sekä New Yorkin Metropolitanissa koristavat hänen uraansa, kirkkaimpina jalokivinä debyyttirooli Marguerite (Charels Gounod: Faust) sekä kypsän taiteilijan luomus, nimirooli Richard Straussin Salomessa. Sadat ja taas sadat, pääosin ulkomaiset lehtikritiikit auttavat kartoittamaan hänen uraansa. Ackté olikin aikansa superjulkkis, ja hänestä on säilynyt lukuisia valokuvia, suurin osa roolikuvia. Hänen kuvillaan myytiin jopa makeisia (Kuvat 3a, 3b, 3c). Albert Edelfelt innottui Acktén kauneudesta ja maalasi hänestä kuuluisan muotokuvan (1901), joka sijaitsee Ateneumissa. Ackté on poseerannut lisäksi myös Anna Sahlstenille, Ville Vallgrenille, Anton von Welielle ja Fahle Basilierille, ja karikatyyrien määrä on vielä kartoittamaton. Jo 1900-luvun alussa Ackté teki ulkomaisille levymerkeille kaupallisia äänitteitä, joista suurin osa on koottu Ondinen julkaisemalle CD:lle (Historical Aino Ackté. Collected recordings 1902–1913). Hänen kaksi omaelämänkerrallista teostaan, Muistojeni kirja (1925) ja Taiteeni taipaleelta (1935) ovat loppuunmyytyjä, mutta antikvariaateissa ne ajoittain liikkuvat, samoin kuin hänen puolifiktiivinen teoksensa Muistoja ja kuvitelmia (1916). Acktén aloitteesta Juhani Ahon Juhasta tuli ooppera, sillä Ackté laati romaanin pohjalta libreton, ja monen mutkan jälkeen kaksi säveltäjää on sen säveltänyt, Aarre Merikanto (1922, ke. radiossa 1958) ja Leevi Madetoja (1934, ke. 1935). Oopperauransa päätyttyä Ackté kirjoitti ahkerasti kolumneja kotimaisiin lehtiin kummallakin kotimaisella kielellä. Acktén laaja kirjeenvaihto on onneksi suurelta osin säilynyt Kansalliskirjaston ja Kansallisarkiston käsikirjoituskokoelmissa.
Kuva 3a. Lefèvre-Utile keksirasia 1905.
Kuva 3b. Aino Suklaarasia 1905.
Kuva 3c. Aino Ackté oli oman aikansa superjulkkis, jonka kasvot saattoivat tulla vastaan paitsi lukuisissa roolivalokuvissa myös makeisten päällyksissä. Salome-karamellia valmisti Westerlundin makeistehdas, joka sijaitsi Helsingissä, os. Töölönkatu 26, entisen Sibelius-Akatemian T-talon kyljessä, harmaan betonikivitalon paikalla. (Yksityiskokoelma, kuvaajat tuntemattomia paitsi Salome-karamellin käärepaperi, joka kuuluu Kansalliskirjaston Aino Ackté-Jalanderin arkistoon.)
On siis täysin kiistatonta, että Ackté on jättänyt jälkeensä huikean, vaalimisen arvoisen kulttuuriperinnön. Vieläkään ei ole liian myöhäistä perustaa Aino Ackté -museota, ja paras paikka tälle on ilman muuta hänen rakas kesäkotinsa, Turholm. Monenlaista Aino Acktéeseen, hänen lähipiiriinsä ja hänen aikakauteensa liittyvää aineistoa on edelleen saatavilla, ja Tullisaaressa sijaitsevassa elävässä museossa olisi tilaa myös musiikki-illoille, seminaareille ja muunlaisille tilaisuuksille, ravintolalle, viihtymiselle ja kohtaamisille Tuusulanjärven taiteilijavillojen tapaan, mutta keskellä nykyistä Helsinkiä.
Anne Kauppala, professori (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia) ja Taideyliopiston Historiafoorumin johtaja
Kirjoitukseni Turholmaa käsittelevä aineisto perustuu Ulla-Britta Broman-Kanasen ja Kaarina Reenkolan kanssa yhteistyössä koostettuun Achté-perheen kirjeaineistoon, jota parhaillaan toimitamme julkaisukuntoon. Kiitän kollegoitani ja aviomiestäni tekstin kommentoinnista.