Urbaania unohtamista: Aino Acktén asumishistoria Erottajalla
Erottajalla sijaitsee Theodor Höijerin suunnittelema komea kerrostalo (1891), johon rakennettiin lisäosa reilu kymmenen vuotta sen valmistumisen jälkeen. Aino Ackté asui neljännesvuosisadan tässä rakennuskompleksissa, sen kummassakin osassa, kahden aviomiehen kanssa. Rakennuksen seinässä on kyllä muistolaatta, mutta siinä muistellaan jotain aivan muuta henkilöä.
Erottajalla, osoitteessa Erottajankatu 2, komeilee hiljattain liike- ja toimistotiloiksi remontoitu uusrenessanssipalatsi. Alun perin siinä oli vain neljä liiketilaa, ja loput 22 huoneistoa oli tarkoitettu asumiskäyttöön. Rakennuttamisesta vastasi vuonna 1874 perustettu henkivakuutusyhtiö Kaleva, arkkitehtina Theodor Höijer (Kuva 1.)
Kuva 1. Kalevan talo 1902. Jugendtyylistä asuinrakennusta ei ole vielä aloitettu, vaan paikalla on vielä puutalo. Museovirasto, valokuvaaja tuntematon, CC BY 4.0.
Uusrenessanssitalon kainaloon, Uudenmaankadun puolelle, rakennettiin 1903–1905 jugendrakennus, arkkitehteinä Karl Gustaf Grahn, Ernst G. Hedman ja Knut Wasastjerna. Tämäkin oli alun perin pääasiassa asuintalo.
Rakennuskompleksin paikalla oli ollut viimeistään 1830-luvulta lähtien puinen Lagus-perheen talo (Kuva 2), joka oli saman perheen hallinnassa lähes 60 vuotta. Erottajan puoleinen siipirakennus oli maalattu keltaiseksi. Sisäpihalla oli ruoka-aittoja, navetta, puutarha ja jopa oma kaivokin. (Alho & Rauanheimo 1947: 115.) Mäen päältä oli tuolloin hyvä näköala Kluuvinlahdelle, jota ei ollut vielä täytetty eikä korkeita rakennuksiakaan vielä ollut. (Perälä ym. 2016: 9.) Laguksen mäessä sai talvisin hyvät liu’ut kelkalla. Talon Erottajan puoleinen osa purettiin viimeistään vuonna 1889, kun uusrenessanssipalatsin rakennustyöt käynnistyivät.
Kuva 2. Laguksen talo Erottajalla 1888. Helsingin kaupunginmuseo, valokuvaaja tuntematon, CC BY 4.0.
Ennen mittavan kiinteistöremontin alkamista Helsinki-seuran jäsenille järjestettiin maaliskuussa 2019 mahdollisuus tutustua Kalevan talon kumpaankin puoleen, ja suuntasinkin sinne kamera kädessä. Syy innostukseeni oli se, että oopperalaulaja Aino Ackté (1876–1944) oli asunut talossa perheineen 1906–1931. Tuona ajanjaksona hän eli kansainvälisen uransa huippukautta (ensimmäiseen maailmansotaan asti), osallistui yhdessä Edvard Fazerin kanssa Suomalaisen oopperan perustamiseen 1911 ja perusti yksin Savonlinnan oopperajuhlat 1912.
Ackté muutti Kalevan talon uusrenessanssipuolelle siis 1906 aviomiehensä Heikki Renvallin ja 1901 Pariisissa syntyneen tyttären, Gloryn kanssa. Heikki Renvall (1872–1955), molempain oikeuksien tohtori, oli valittu vakuutusyhtiö Kalevan johtokunnan jäseneksi 1906, mikä epäilemättä helpotti pääsyä tämän arvokkaan talon asukkaaksi. Perheeseen syntyi vielä poika, Mies, karkauspäivänä 1908. Amanda Renvall, Heikki Renvallin äiti ja arkkipiispa Torsten Renvallin leski, asui samassa talossa aluksi kolmannessa kerroksessa naimattomien tyttäriensä Martan ja Teklan kanssa, joista jälkimmäinen tarvitsi erityistä huolenpitoa (Reenkola 1976: 37); hänen kehityksensä oli hidastunut lapsena sairastetun rokon jälkitaudin seurauksena. Hekin muuttivat pian ensimmäiseen kerrokseen, Aino Acktén ja Heikki Renvallin naapurihuoneistoon. (Helsingin nimikirja ja suomalainen osotekalenteri, vv. 1909–1912). Glory Leppänen muistelee, että huoneistot oli yhdistetty toisiinsa väliovella. Tästä oli apua monissa käytännön asioissa, erityisesti lastenhoidossa mutta myös yleisemmässä järjestyksenpidossa. Gloryn lapsuudenkodissa oli 9 huonetta, ja se oli ”täynnä hienoja huonekaluja, kallisarvoisia koriste-esineitä, lamppuja ja tauluja” (Leppänen 1966: 195–196; ks. myös Reenkola 1976: 7–8).
Vuonna 1913 Aino ja Heikki muuttivat lastensa kanssa saman talon jugendpuolelle, neljänteen kerrokseen osoitteeseen Uudenmaankatu 5. Amanda Renvall tyttärineen oli puolestaan tuossa vaiheessa jo muuttanut Yrjönkatu 11:een. (Helsingin nimikirja ja suomalainen osotekalenteri, 1913.) Vakuutusyhtiö Kaleva myi 1913 koko kiinteistön valtiolle, joka alkoi sijoittaa siihen keskusvirastojaan ja näiden johtajien virka-asuntoja. Vanhoja voimassa olevia vuokrasopimuksia ei kuitenkaan irtisanottu. Tullihallitus asettui jo 1914 Erottajan puoleiseen rakennukseen neljänteen ja viidenteen kerrokseen. Vähitellen koko rakennusta ruvettiin kutsumaan Tullihallituksen taloksi. (Tullihallitus ym. 2012.)
Aino Ackté ja Heikki Renvall vaihtoivat vuokrahuoneistoja joitakin kertoja Kalevan talon sisällä 1906–1917; viimeinen yhteinen osoite ennen alkuvuonna 1917 tuomittua avioeroa oli neljännessä kerroksessa osoitteessa Uudenmaankatu 3 G 31 (Helsingin nimikirja ja suomalainen osotekalenteri, 1916). Heidän poikansa Mies Reenkola (1976: 25) muistelee, että tuossa asunnossa oli kuuden varsinaisen asuinhuoneen lisäksi keittiö, palvelijan huone ja kylpyhuone. Ikkunat avautuivat kahteen suuntaan, Yrjönkadulle sekä Uudenmaankadun puolelle Diana-puistoon. Sisällissodan sekasortoisissa oloissa asuttiin, missä pystyttiin. Aino Ackté jäi Helsinkiin aluksi entisen miehensä virka-asuntoon, josta hän muutti lyhyeksi aikaa Bulevardille (Leppänen 1971: 16; Reenkola 1976: 33), kun taas Heikki Renvall osallistui itsenäisyyssenaatin toimintaan Vaasassa. Heti tämän jälkeen Heikki Renvall asettui uuteen vakuutusyhtiö Kalevan rakennuttamaan taloon Kaivokatu 12:een uuden aviopuolisonsa kanssa.
Valtiolle myytyyn vanhaan Kalevan taloon Erottajalla muutti monia valtion korkeita virkamiehiä, jotka helposti solahtivat sivistysporvariston ja kulttuurieliitin naapureiksi. Sisäänmuuttajien joukossa oli myös lokakuussa 1917 Uudenmaan läänin kuvernööriksi (eli maaherraksi) valittu Bruno Jalander (1872–1966) perheineen, johon tuolloin kuuluivat aviovaimo Nina sekä lapset Gunilla (s. 1907), Holger (s. 1908) ja Jarl (s. 1911) (Uola 2014). Jalander joutui tosin piileskelemään sisällissodan ajan pääkaupungissa eri osoitteissa sisällissodan punaisen osapuolen tappouhkausten vuoksi. Muistelmissaan Aino Ackté (1935: 193) mainitsee, että hän olisi tutustunut maaherraan esiintyessään La traviatan nimiosassa, Violettana, Ruotsalaisessa teatterissa 1918. Mies Reenkola (1976: 33) puolestaan kertoo, että ennen muuttoa Bulevardille Aino Ackté olisi kohdannut Bruno Jalanderin kotitalon hississä Uudenmaankadulla. Heidän kohtaamiseensa ei tiettävästi liittynyt sen suurempaa dramatiikkaa, jos on uskominen siihen, miten Outi Pakkanen (1988: 273) tätä Aino Acktén näkökulmasta kuvaa: ”Minä vain katsoin häntä [Bruno Jalanderia hississä] ja potkaisin hiukan jalalla merkiksi ja sillä kaikki oli selvää.”
Bruno Jalander ja Aino Ackté avioituivat 1919, heti kun Bruno oli saanut eron ensimmäisestä vaimostaan. Vastavihitty pariskunta jäi asumaan Kalevan talon jugendpuolelle (Kuva 3). Huoneisto sijaitsi suoraan Acktén ja Renvallin entisen kodin alapuolella (Reenkola 1976: 39). Pian siellä pitivät majaa pariskunnan lisäksi kummankin lapset, sillä Jalanderin edellinen rouva kuoli 1921. Vähitellen lapset itsenäistyivät ja lensivät pesästä tahoilleen. Vuonna 1931 Aino Ackté ja Bruno Jalander muuttivat Kaivopuistoon, osoitteeseen Kaivopuistonkatu 13 A (Selänniemi 2014).
Kuva 3. Maaherratar Aino Ackté-Jalander ja maaherra Bruno Jalander kotioloissa Uudenmaankadulla. Kuva on julkaistu Aino Ackten muistelmateoksessa (Ackté 1935: 195).
Aino Ackté tuli loppujen lopuksi asuneeksi Kalevan talossa lähes neljännesvuosisadan. Jakso ei ollut aivan katkoton, koska 1910- ja 1920-luvun taitteessa Ackté asui avioeronsa jälkeen lyhyen aikaa Bulevardi 12:ssa suuressa vuokrahuoneistossa (Leppänen 1971: 16; Reenkola 1976: 33). Välillä hänen osoitteensa oli Uudenmaankatu 3–5, välillä Erottajankatu tai Skilnaden 2, ja virallinen sukunimikin muuttui Ackté-Renvallista Ackté-Jalanderiksi. Hän oli kuitenkin niin tunnettu Helsingissä, että posti osasi tuoda puutteellisillakin tiedoilla varustetut kirjekuoret perille (Kuva 4). Ja tietysti Acktén lähipiiri osasi pitää tarkkaa lukua hänen kulloisistakin osoitteistaan (Kuva 5).
Kuva 4. Kirjekuori oopperalaulaja Adelina Pattin lähettämään kirjeeseen. Kansalliskirjasto, Aino Ackté-Jalanderin arkisto, Coll. 4.57.
Kuva 5. Kirjekuori Aino Acktén sisaren, Irma Tervanin kirjeeseen. Ackté on omalla käsialallaan lisännyt kuoren päälle merkinnän Is [Irmas] debyt. Kuori on sisältänyt Irman kirjeen oopperadebyytistään Dresdenin Hofoperissa Dalilan roolissa (Camille Saint-Saëns: Samson et Dalila). Kansalliskirjasto, Aino Ackté-Jalanderin arkisto, Coll. 4.40.
Olen yhdessä Kaarina Reenkolan kanssa yrittänyt saada usean vuoden ajan muistolaattaa Aino Acktélle entisen Kalevan talon seinään siinä kuitenkaan onnistumatta. Kun kiinteistö kuului vielä valtiolle, Senaatti-kiinteistöistä suhtauduttiin asiaan myönteisesti, mutta ei muuta (eli rahoitusta). Talon ostanut kiinteistökehitysyhtiö ei edes vastannut tiedusteluun. Helsingin kaupunkikaan ei ole tunnistanut asian merkitystä. Emmekä ole onnistuneet saamaan laatalle hakemaamme muutaman tuhannen euron rahoitusta.
Jokin aika sitten näin Erottajankatu 2 sisäänkäynnin vieressä metallilaatan ja ilahtuneena riensin lukemaan sitä tarkemmin (Kuva 6). Kyseessä oli tosiaan muistolaatta, Helsingin kaupungin laittama, mutta ei Aino Acktén kunniaksi. Laatassa muisteltiin kansallisrunoilijaamme Johan Ludvig Runebergiä, joka oli vastavihityn rouvansa Fredrikan kanssa asunut syksyn 1831 paikalla sijainneessa puisessa Laguksen talossa, sen siipirakennuksen ylimmän kerroksen yhdessä huoneessa. Runebergit olivat paenneet Erottajalle tilapäisasuntoon, koska Kruununhakaan varsinaisen Maanesikatu 7:ssä sijainneen kodin naapuriin oli sijoitettu tilapäinen kolerasairaala. (Alho & Rauanheimo 1947: 115.)
Kuva 6. J. L. Runebergin muistolaatta Erottajankatu 2 sisäänkäynnin vieressä. Kuvaaja Anne Kauppala, 2022.
Asuintaloihin kiinnitetyt laatat ovat yksi arkipäiväinen keino muistuttaa nykykulkijoita aiemmin samoilla paikoilla sijainneista rakennuksista, lähitienoolla eläneistä ihmisistä, liittää heitä osaksi kollektiivista, tiettyihin paikkoihin liittyvää muistivarantoa. Vähän niin kuin historiallisen merkityksen sisältävät kadunnimet, muistolaatat kuuluvat urbaaniin elämänkulkuun; ne ovat arkisia muistamisen paikkoja, lieux de mémoire. Useimmiten muistolaatat on osoitettu valtiomiehille tai (pääosin miespuolisille) kirjailijoille. He ovat ilman muuta muistamisensa ansainneet. Mutta ei ole mitään syytä, miksi Acktén tulisi päätyä urbaanin unohduksen kohteeksi synnyin- ja kotikaupungissaan Helsingissä. Eri ajanjaksoille ajoittuvat muistolaatat eivät muodosta uhkaa toisilleen. Urbaanissa tilassa rakennusten menneisyys on usein kerroksellinen ja niihin liittyvät tarinat katkelmallisia, episodinomaisia. Muistolaattojen ei tarvitse asettua mihinkään kuvitteelliseen lineaariseen jatkumoon, vaan ne avaavat arjen keskellä pieniä käytäviä erilaisiin historiallisiin kerrostumiin.
Tällä pienellä kirjoituksella yritän ymmärrettävästi edistää sitä, että myös Aino Ackté saisi muistolaatan Erottajan talon seinään, joko Erottajan tai Uudenmaankadun puolelle. Samalla haluan yleisemmin muistuttaa muistamisen valikoivasta politiikasta: keitä haluamme milloinkin julkisessa kaupunkitilassa muistaa ja muistella, millaisista ansioista ja miten.
Anne Kauppala on esittävän säveltaiteen tutkimuksen professori Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa ja Historiafoorumin johtaja. Hän on tutkinut useita vuosia Achté-perheen kirjeenvaihtoa Ulla-Britta Broman-Kanasen ja Kaarina Reenkolan kanssa.
Kiitän Kaarina Reenkolaa tekstin kommentoinnista, kuvan 3 ajoittamisessa ja Renvall-sukuun liittyvien yksityiskohtien tarkentamisesta.
lähteet
Alho, Asmo & Rauanheimo Uljas (1947) Helsinki ennen meitä. Helsinki: Otava.
Helsingin nimikirja ja suomalainen osotekalenteri (vv. 1909–1928) Helsinki: Kalenteri-osakeyhtiö.
Leppänen, Glory (1966) Arkkipiispan perhe ja Aino Ackté. Helsinki: Otava.
Leppänen, Glory (1971) Elämäni teatteria. Helsinki: Otava.
Perälä, Tiina & Ruoff, Eeva & Palmgren, Lilja (2016) Erottaja. Ympäristöhistoriallinen selvitys ja johtopäätökset jatkotoimia varten. Helsingin kaupunki: Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisut 12. https://www.hel.fi/static/hkr/julkaisut/2016/erottaja_lowres_web.pdf
Pakkanen, Outi (1988) Aino Ackté. Pariisin primadonna. Porvoo: WSOY.
Reenkola, Mies (1976) Mammanpojasta naisten mieheksi. Muistelmia gynekologin oppivuosilta. Helsinki: Weilin + Göös.
Suomen itsenäisyyden tekijät ja vaiheet, s.v. Heikki Renvall. http://itsenaisyys100.fi/persons/renvall-heikki/
Selänniemi, Kati (2014) ”Missä osoitteissa Aino Ackté asui Helsingissä?”. Helsingin kaupunginmuseo. https://www.kysymuseolta.fi/helsinginkaupunginmuseo/#!id=266.
Tullihallitus. Rakennushistoriallinen selvitys (2012) Arkkitehtitoimisto ark-byroo & Senaattikiinteistöt. https://www.senaatti.fi/app/uploads/2019/01/2012_ark-byroo_Tullihallitus_RHS.pdf
Uola, Mikko (2004) Bruno Jalander. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.