Toimijuus, tutkijuus ja irti päästäminen – Vastaväitelleen mietteitä muutoksen edistämisestä musiikintutkijana

Riikka Hiltunen väitteli kesällä 2021 popmusiikin tekemiseen liittyvästä luovasta ajattelusta ja koki lopussa vaikeuksia päästää irti tutkimuksestaan. Kun media esitteli tuloksia, tutkija joutui pohtimaan vielä kerran mitä halusikaan sanoa ja millaisia vaikutuksia sanomisilla olisi. Tässä kirjoituksessa hän pohtii oman positionsa kautta muun muassa tutkijan suhdetta mediaan sekä koetun toimijuuden ja tulevaisuusasenteen yhteyttä.

Suonin tutkija Riikka Hiltusen väitöstutkimuksen tuloksia esittelevä artikkeli Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla kesäkuussa 2021 (HS 16.6. B1-B2).

En ole varmastikaan ainoa, jolle väitöskirjasta irti päästäminen on ollut haastavaa. Vaikeaa on tietenkin ylipäätään luopua, lopettaa, tunnustaa valmiiksi. Mutta vaikeaa on myös päästää monen vuoden työn tulos puhumaan omasta puolestaan. Vaikka olisi julkaissut matkan varrella artikkeleita ja juossut konferensseissa puhumassa tutkimuksestaan, kokonaisuuden kanssa on silti saanut lymytä tutkijankammiossaan hiomassa jokaista sanavalintaa ja pohtimassa tutkimusetiikkaa. Valintoja tehdessään tutkija pyrkii tuottamaan luotettavaa tiedettä, suhtautumaan tutkimusaineistoon neutraalisti ja tuomaan tuloksia esiin siten, ettei tutkimus voisi aiheuttaa haittaa tutkimuskohteelleen. Objektiivista suhtautumista vaikeuttaa usein se, että musiikintutkija saattaa olla varsin lähellä tutkimuskohdettaan esimerkiksi oman harrastuneisuutensa tai työnsä kautta.

Ja sitten tuotos onkin yhtäkkiä julkisesti esillä muiden tulkittavana. Suuremmalle yleisölle sanoma välittyy tiedotusvälineiden kautta (jos tutkija on onnekas ja saa niiden huomion). Toimittajat nostavat esiin asioita, joiden ajattelevat kiinnostavan lukijoita. Otsikkoon keksitään mehevä kärjistys, ja mutkia saatetaan oikoa.

Väitöskirjassani Foresightfulness in the creation of pop music: Songwriters’ insights, attitudes and actions (Hiltunen 2021) käsittelin popmusiikin tekemiseen liittyvää luovaa ajattelua ja tulevaisuuteen suuntautuneen ajattelun ja ennakoinnin roolia luovassa työssä hyödyntäen musiikintutkimusta, tulevaisuudentutkimusta ja luovuustutkimusta. Työni sai hienosti mediahuomiota väitöstä edeltävällä viikolla. Hyvien journalististen käytäntöjen mukaisesti sain antamieni haastattelujen pohjalta tehdyt artikkelit luettavakseni ennen niiden julkaisua. Painotuore väitöskirja kädessäni jouduin jälleen pohtimaan tutkijanpositiotani ja tekemiäni valintoja, sillä maamme suurin sanomalehti nosti artikkelissaan tutkimuksestani esiin asioita, joita en itse olisi nostanut jutun kärjeksi.

Osoitin tutkimuksessani, että tulevaisuuteen suuntautuneella ajattelulla on merkittävä rooli musiikintekemisessä, vaikka se onkin osin tiedostamatonta ja ääneen lausumatonta. Tavoitteenani oli tarkastella ennen kaikkea ilmiötä, tuoda esiin ennakoinnin potentiaalia ja tätä kautta mahdollisesti tuottaa tietoa, josta popmusiikin teosvienti voisi hyötyä. Mutta toimittaja nostikin tutkimuksestani esiin sen, mitä suomalaiset musiikintekijät eivät tee: he eivät uskalla ottaa riskejä, eivätkä luota mahdollisuuksiinsa lyödä läpi kansainvälisesti.

Faktat jutussa olivat oikein, joskin tarkistukseni jälkeen ilmestyneitä otsikoita olisi mielestäni voinut hieman viilata. Oli pysähdyttävä miettimään, mistä pieni epämukavuuden tunne johtui ja miksi minun olisi kuitenkin tehnyt mieli pyytää juttuun toisenlaista kulmaa.

Epämukavuuden tunne kumpusi tutkijanpositiostani. Tutkimusaineistoni liittyy vahvasti entiseen työnantajaani, musiikkivientiorganisaatio Music Finlandiin, jonka henkilöstö oli auttanut minua aineistonkeruuseen liittyvissä asioissa. Tutkimukseni informantit olivat Music Finlandin musiikintekoleireille osallistuneita musiikintekijöitä. Media-artikkelia lukiessani olinkin hetken taas Music Finlandin työntekijä ja pohdin artikkelin välittämää viestiä musiikinviejän näkökulmasta.

Tuossa hetkessä saatoin kuitenkin onnitella itseäni siitä, etten ollut tutkimuksen raportointivaiheessa sensuroinut asioita, jotka nyt tuottivat epämukavuuden tunteen. Olin onnistunut etääntymään riittävästi entisestä työnantajastani.

Valehtelisin, jos väittäisin, etten olisi ajatellut tutkimuksen vastaanottoa sitä tehdessäni, aivan kuten haastattelemani musiikintekijät ajattelevat kuulijoitaan luovan prosessin aikana ‒ ja toimittajat lehtensä lukijoita. En kuitenkaan ollut täysin valmistautunut siihen, etten voinut kontrolloida median tapaa käsitellä työtäni.

Musiikintutkija muutoksen edistäjänä

Aktivistisen tutkimuksen motiivina on usein epäkohtien esiin tuominen. Tutkija saattaa joutua tuomaan näkyviin asioita, joiden esiin nostaminen tuntuu epämukavalta. Omassa tutkimuksessani tällainen asia oli tutkimieni musiikintekijöiden alhainen toimijuuden kokemus suhteessa kansainvälisten musiikki-ilmiöiden luomiseen. Tällaisen esiintuominen ei ole tyypillistä musiikkiviennin sanomalle, joka on minulle varsin tuttu työskentelyvuosiltani Music Finlandissa. Mediaa tiedotetaan onnistumisista, ei epäonnistumisista.

Epäkohtien valaisemisessa voi kuitenkin piillä muutoksen siemen. Tutkijan kriittinen havainto saattaa osoittaa alalle mahdollisuuksia kehittyä.

Toimijuuden kokemus on nimittäin suorassa yhteydessä tulevaisuusasenteeseen ja toimintaan. Toimija, joka uskoo voivansa vaikuttaa omaan tai toimialansa tulevaisuuteen, ottaa todennäköisemmin aktiivisen ja optimistisen asenteen tulevaisuutta kohtaan ja pyrkii vaikuttamaan asioiden kulkuun sekä uskaltaa ottaa riskejä. Toimija, joka kokee, ettei hänellä ole valtaa vaikuttaa, suhtautuu muutoksiin helposti passiivisesti tai reaktiivisesti, kulkien virran mukana.

Se, miten toimijuuden kokemusta voitaisiin vahvistaa, onkin sitten jo toinen kysymys. Lisätutkimuksen avulla siihenkin voitaisiin varmasti vastata.

Tutkimus muuttaa aina maailmaa ainakin vähän riippumatta siitä, onko muutos ollut tutkimuksen tavoite. Tulevaisuudentutkimuksessa tutkijan aktiivinen rooli muutoksen tekijänä on selviö: ennakoinnin käsitteeseen sisältyy aina ajatus tulevaisuuden muokkaamisesta. Vaikka se ei ollut päätarkoitukseni, toi tutkimukseni musiikintekijöiden havaitsemien trendien ohella esiin myös (aina epävarmaa) tulevaisuustietoa. Tulevaisuustieto voi vaikuttaa toimijoiden tulevaisuuskuviin ja sitä kautta tulevaisuuden tapahtumiin.

Suoni ry:n toiminnassa tutkimuksen vaikuttavuus on keskeinen lähtökohta. Tutkijat tarttuvat yhteiskunnallisiin aiheisiin musiikin kautta, tähtäimenään tasa-arvoisempi maailma kaikille. Tulevaisuuteen ei vaikuteta pelkästään nykyhetkeen tai tulevaisuuteen katsomalla, vaan tulevaisuutta muokataan myös historiantutkimuksella, kuten Susanna Välimäki on todennut.

Monesti tulevaisuuteen vaikuttaminen tutkimuksessa liittyy juuri toimijuuden kokemukseen vaikuttamiseen. Esimerkiksi lisäämällä ymmärrystä siitä, että naisten vähäinen läsnäolo musiikinhistoriassa ei johdu naisten tekemän musiikin heikkolaatuisuudesta vaan sukupuoleen kohdistuvasta rakenteellisesta syrjinnästä, voidaan rohkaista ja edistää naisten osallisuutta musiikkialalla.

Mihin saakka tutkijan vastuu ulottuu?

Kun tutkija vaikuttaa koettuihin toimijuuksiin ja tulevaisuuteen, tutkija käyttää samalla valtaa, mihin liittyy aina myös vastuuta. Futura-lehden tulevaisuudentutkimuksen ja ennakoinnin etiikan teemanumerossa vierailevat päätoimittajat Matti Minkkinen ja Juho Ruotsalainen (2021: 3–4) muistuttavat, että ennakoinnista on tullut yhä keskeisempi osa yhteiskunnallista päätöksentekoa. He pohtivat, ulottuuko tutkijan vastuu ennakointityön laadukkuuden lisäksi myös ennakoinnista seuraavaan päätöksentekoon. He näkevät eettisiä ongelmia myös tulevaisuudentutkimuksen lähtöajatuksessa, jonka mukaan tulevaisuus on avoin ja ihmisten muokattavissa, sillä siinä huomioidaan heikosti nykyhetkessä vallitsevat olosuhteet, valtasuhteet ja polkuriippuvuudet eli aiempien valintojen vaikutukset tuleviin. Kaikilla ei ole samanlaista omistajuutta tulevaisuuteen. Ruotsalainen ja Minkkinen (2021: 34) esittävät kärjistyksen, että maailmassa vain pieni joukko ihmisiä tekee tulevaisuutta, kun taas muut toimijat ovat tulevaisuuden vastaanottajia, jotka elävät tulevaisuudentekijöiden muokkaamissa olosuhteissa.

Toimijuus on kytköksissä rakenteisiin, ja musiikkialalla nykyhetkessä vallitsevat valtasuhteet vähintään hidastavat muutoksia. Toisaalta olisi pystyttävä kuvittelemaan vaihtoehtoisia, nykyisistä rakenteista vapaita tulevaisuuksia, sillä juuri ne luovat perusteita ja motiiveja aktiiviselle tulevaisuusasenteelle (Ruotsalainen & Minkkinen 2021: 35).

Kun tutkija julkaisee tuotoksensa ja siten päästää siitä irti, eivät tutkimuksen vaikutukset ole vielä tiedossa. Pyrkimyksenä voi olla vahvistaa toimijuuden kokemusta, mutta vaikutus saattaa ollakin päinvastainen. Tutkija voi vain pyrkiä oikomaan mahdolliset virheelliset tulkinnat. Haastatellessani laulaja-lauluntekijä Iisa Pajulaa musiikillista luovuutta käsittelevässä podcastissani hän sanoi, ettei koe enää tarvetta juosta korjailemassa kuulijoiden tulkintoja lauluteksteistään – kukin tulkitkoon tavallaan. Tiedettäkin vastaanotetaan tulkiten, mutta tutkijalla on väistämättä suurempi vastuu korjata tutkimustulosten väärinymmärryksiä. Myös tutkimus on luovaa työtä, mutta siinä missä taide on väistämättä monitulkintaista, tutkimuksessa tähdätään eksaktiuteen ja läpinäkyvyyteen. Lauluntekijä voi tarkoituksellisesti sanoa asioita rivien väleissä, jolloin vastaanottajalle jää tilaa tulkita omalla tavallaan. Tutkijan tulisi sen sijaan eksplikoida tutkimuksensa lähtökohdat, toteutus ja tulokset niin tarkasti, että tulkinnanvaraa ei jää.

Toisaalta siinä missä musiikintekijälle on täysin hyväksyttävää ja mahdollisesti työn tuottavuutta lisäävää ajatella vastaanottajaa luovan prosessin aikana ja antaa sen vaikuttaa valintoihin, tieteentekijä ei voi suhtautua työhönsä samoin. Vastaanottoa on pohdittava tutkimuseettisestä näkökulmasta, mutta tiedettä ei voi tehdä pyrkimyksenä miellyttää vastaanottajaa tai euron kuvat silmissä. Kuten Juha Tuunainen, Reijo Miettinen ja Terhi Esko (2020: 113) summaavat, ”vapauden, vastuullisuuden ja kriittisyyden yhdistelmä on tieteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tärkein edellytys”.

Omassa tapauksessani huoli entisen työnantajani ja musiikkialan suhtautumisesta tutkimustuloksiini oli sitä paitsi turhaa. Kentällä on oltu tuloksista kiinnostuneita, ja samansuuntaisia huomioita oli jo tehty alan sisällä. Tieteellinen vahvistus ja ilmiön käsitteellistäminen otettiin kiitollisena vastaan.

Riikka Hiltunen on musiikintutkija ja musiikkitoimittaja, joka on työskennellyt useissa musiikkialan organisaatioissa viestinnän ja tutkimuksen tehtävissä.

Kirjallisuus

Hiltunen, Riikka (2021) Foresightfulness in the creation of pop music. Songwriters’ insights, attitudes and actions. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta.

Minkkinen, Matti & Ruotsalainen, Juho (2021) ”Ennakoinnin ja tulevaisuudentutkimuksen etiikka”. Futura 3/2021, 2–3.

Ruotsalainen, Juho & Minkkinen, Matti (2021) ”Kuvittelun kuoppaisuus – kuusi kriittistä teesiä tulevaisuuden kuvittelemisesta ja toimijuudesta tulevaisuudentutkimuksessa.” Futura 3/2021, 33–39.

Tuunainen, Juha & Miettinen, Reijo & Esko, Terhi (2020) ”Tieteen vapaus, vastuu ja vaikuttavuus: Kontrolli vai luottamus?”. Tieteen vapaus & tutkijan sananvapaus. Toim. Esa Väliverronen & Kai Ekholm. Tampere: Vastapaino, 103–133.