Strategiset tunteet: kuinka protestissa hyödynnetään taiteen tunneilmaisua?

Millaisia tehtäviä tunteilla on julkisessa keskustelussa? Protestiliikkeet, kuten Elokapina, ovat valjastaneet taiteita erilaisten tunteiden ilmaisemiseksi. Myös musiikki ja ääni ovat osa ilmastoliikkeen luovaa protestia, jossa tunteiden hyödyntäminen osana kansalaistoimintaa voi saada strategisia piirteitä.

Ilmastonmuutos, sodat, rasismi ja epäoikeudenmukaiseksi koettu politiikka ovat esimerkkejä ilmiöistä, joihin liittyviä tunteita on ilmaistu viime vuosina julkisessa tilassa. Eikä ihme. Ilman tunnetta siitä, että jokin on pielessä, tuskin olisi tarvetta protestoidakaan.

Yhä useammin tunteiden ilmaisun välineeksi on protestikulttuurissa valjastettu taide. Tämän syksyn aikana aktivistit ovat istuneet Helsingin rautatieaseman metrotunnelissa protestoimassa Gazan pommituksia vastaan. Plakaateille maalattujen iskulauseiden lisäksi paikallaolijat välittivät tuntojaan laulamalla. Myös ilmastoliike Elokapinan protesteissa on usein musiikkia ja muuta luovaa ilmaisua, jonka avulla ilmaistaan tunteita ja välitetään erilaisia tunnemaisemia protesteja seuraavalle yleisölle.

Taiteen ja protestin yhteinen historia on pitkä. Jo varhainen työväenliike hyödynsi lauluja yhteishengen ylläpitäjänä (Rantanen 2016). Niin ikään naisten äänioikeutta ajava 1900-luvun alun suffragettiliike oli luonteeltaan monitaiteinen. Sen protestin välineinä olivat ainakin musiikki, sanataide, teatteri ja kuvataide (Wiley & Rose 2021). Mitä musiikin protestisuhteeseen tulee, protestilaulun syntyhistoria liitetään usein 1960-luvun liikehdintään. Näille lauluille oli tyypillistä erilaisten epäoikeudenmukaisten kokemusten kuvaaminen. (Rodnitzky 2013.) 2000-luvulla erityisesti sosiaalinen media on vaikuttanut protestin esitysluonteen vahvistumiseen. Protestin viestinnällinen merkitys korostuu mobiililaitteiden välittäessä protesteja paljon paikallista yleisöä laajemmille katsojakunnille.

Millainen viesti taiteen avulla välitetty tunne sitten on? Julkisessa tilassa oleviin tunteisiin suhtaudutaan usein ristiriitaisesti. Länsimaisessa kulttuuriperinteessä tunteet on sijoitettu pitkään yksityiselle alueelle, kodin piiriin, ja siten pois julkiselta alueelta. Ajatus tunteista yksityisinä korostuu kenties vielä suomalaisessa kulttuurissa, johon liitetään mielikuvia hallitusta tunneilmaisusta. Äärimmäistä tunteiden poissulkemista on vaadittu toisinaan myös tutkimukselta, jossa tutkijan tunteita on pidetty tutkimusta vääristävänä (Järvi 2023). Tällaisessa ilmapiirissä kypsän keskustelun merkkinä pidetään tunteiden kontrollointia ja järkiperäisiin argumentteihin keskittymistä. Tutkijat ovat kuitenkin huomauttaneet, että tunteet ja faktat eivät ole toisistaan irrallisia. Faktoja voidaan ilmaista hyvinkin tunnepitoisella retoriikalla ja tunteet ovat vastaavasti yhteydessä todellisuuteen ja siellä oleviin ilmiöihin (Saarinen 2022: 50). Myös politiikkaa ja kansalaistoimintaa voidaan tarkastella tunteiden ilmaisun areenana, jolloin tunteiden ajatellaan kuuluvan keskeisellä tavalla yhteisten asioiden hoitamiseen ja poliittiseen viestintään (Saarinen 2022). Ei ole siis ihme, että tunteilla on oma paikkansa myös protestikulttuurissa, jonka perimmäinen tarkoitus on viestiä muutostarvetta ja herättää ihmisissä halu toimia.

Nykytutkimus ymmärtääkin tunteet yksityisten elämysten sijaan elävässä maailmayhteydessä syntyneinä (Ahmed 2018). Ymmärrys tunteiden kytkeytymisestä todellisuuteen auttaa havaitsemaan myös tunteiden poliittisen luonteen. Todellisuus vaikuttaa siihen mitä tunnemme, mikä puolestaan vaikuttaa toimintaamme. Ja toimintamme vaikuttaa edelleen siihen, miten muut ihmiset ympärillämme kokevat läsnäolomme. Tämä tunteiden kierto on tutkijoiden kiinnostuksen kohteena, kun he analysoivat millä tavalla me yksilöinä ja joukkoina vaikutamme sosiaalisessa todellisuudessa ja toisaalta vaikutumme siitä. (Ahmed 2018.)

Tyyneydestä hätätilaan

Kun protestiliike valjastaa jonkin tunteen osaksi protestia, se saattaa kuvata protestin kohteena olevaa ilmiötä ja sen tunnemaisemaa. Esimerkiksi ilmastonmuutos koetaan usein hyvin tunnelatautuneena. Siihen liitetään tyypillisesti hallitsemattomuuden tunteita ja muita negatiivisia tuntemuksia, kuten ilmastoahdistusta, surua, huolta ja kauhua (Pihkala 2020; O’Shea 2023: 28).

Elokapinan käyttämä rikas ja vivahteikas musiikillinen ilmaisu hyödyntää kuitenkin tätä laajempaa tunneskaalaa osana ilmastoliikkeen protestia. Liike myös käyttää monipuolisesti soivan ilmaisun eri keinoja lauluista instrumentaalimusiikkiin, ääneen ja hiljaisuuteen.

Esimerkkinä erityisen tyynestä luovasta protestista on Elokapinassa käytössä oleva kansainvälinen performanssikonsepti Red Rebel Brigade, joka tunnetaan Suomessa nimellä Veriprikaati. Veriprikaatin performansseissa punaisiin asuihin pukeutuvat aktivistit liikkuvat tilassa korostetun hitaasti ääntä päästämättä. Performanssikonseptia tutkinut Janet O’Shea huomauttaa, että Veriprikaatin hiljainen protesti antaa sitä seuraavalle tilaa käsitellä ilmastonmuutokseen liittyvää surua (O’Shea 2023). Samalla protesti suuntaa hiljaisuutta korostamalla huomion ympäristöön ja sen kuuntelemiseen.   

Elokapinan järjestämä tiesulku Pitkälläsillalla 6.10.2021. Kuva: Emma Reijonen/Elokapina.

Musiikillisesti tyyni Elokapinan protesti kuultiin lokakuussa 2021, jolloin Elokapina järjesti osana tuon vuoden syyskapinaa tiesulun Helsingin Pitkälläsillalla. Sulku oli kohtuullisen suuri ja poliisi pidätti siltä mediatietojen mukaan 123 aktivistia (Haikonen 2021). Siinä missä katusulut ovat kaupunkikulttuuria häiritsevänä kansalaistottelemattomuuden muotona ja ehkä kansainvälisestikin tarkasteltuna Elokapinan kiistellyimpiä protestin muotoja ja ne herättävät monissa liikkeen arvostelijoissa myös aggressioita, tunnelma Pitkälläsillalla oli yllättävän tyyni, jopa harras (Bell 2021; Mononen 2023). Pehmeä ilmapiiri syntyi sillalla soitetun musiikin myötä. Oleellinen osa katusulkua olivat muusikot, jotka kulkivat sillalla soittaen erilaisia soittimia huilusta viuluun, kitaraan, saksofoniin, trumpettiin, käyrätorveen ja mandoliiniin. Muusikot soittivat pientä sävelmää, joka muistutti luonteeltaan hautajaismusiikkia tai kansanlaulua. Osa aktivisteista lauloi yksinkertaisen melodian taukoihin yhtä sanaa: ”katoaa”.

Musiikki sai sillalla monia tehtäviä. Yhtäältä se ilmaisi ilmastonmuutokseen ja muuttuvaan ympäristöön liittyvää tunnetta. Toisaalta se loi sillalle rauhallista ja tyyntä tunnelmaa ja rohkaisi näin ollen myös sillalla istuvia aktivisteja, jotka saattavat kokea kadun blokkaamisen erityisen stressaavana. Rauhallinen ja tyyni musiikki myös viesti liikkeen identiteettiä väkivallattomana ja rauhanomaisena.

Siinä missä Pitkänsillan tiesulku ja Veriprikaatin tunneilmaisu edustavat protestin tunneskaalan tyyniä sävyjä, Elokapinan tunneilmaisussa on hyödynnetty myös lähes vastakkaista tunneskaalaa, kuten hätätilan ilmaisua. Elokapina järjesti keväällä 2021 kattavaa ilmastojournalismia vaativan Kirjoita kriisistä -kampanjan. Kampanja käynnistyi Sanomatalon aulassa järjestetyllä performanssilla. Performanssin keskeisinä visuaalisina symboleina olivat punainen tekoveri, jossa aktivistit kylpivät talon lattialle levitetyn muovisen lakanan päällä. Tämän lisäksi tilassa oli suuri verenpunainen banneri, jossa liikkeen logo – ajan hupenemista symboloiva tiimalasi – oli tyylitelty ilmastokatastrofin etenemistä todistavaksi silmäpariksi. Performanssin viesti oli selvä: median on kannettava vastuunsa ja raportoitava rehellisesti ja riittävällä tarkkuudella ilmastokriisistä. Hätätilan ja kiireellisyyden tuntua performanssissa loi sireenin ääni, joka välitti Sanomatalon pohjakerroksessa tapahtuvan esityksen talon ylemmässä kerroksissa sijaitseviin mediatalojen toimituksiin.

Tunteen monet tehtävät

Taiteen tutkijan näkökulmasta protestikulttuurissa esitetty taide herättää monia nimenomaisesti protestikulttuuriin liittyviä kysymyksiä. Julkinen tila ja siellä olevat taiteen erilaiset yleisöt asettavat taiteelle uutta kontekstia. Tuossa kontekstissa oleellisinta ei ole välttämättä teoksen aikaa kestävä luonne. Myös perinteiset ”laatuargumentit” joutuvat julkisen tilan taiteessa koetelluiksi. Protestikulttuuri ja siihen liittyvä taide on usein lyhytikäistä ja kontekstiin sidottua. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö se voisi olla vaikuttavaa.

Elokapinan tunneilmaisun tarkastelu antaa ymmärtää, että tunteiden ilmaisu ei ole protestikulttuurissakaan pelkästään tunteiden vietäväksi heittäytymistä. Päinvastoin. Vaikuttaa siltä, että tunteiden ilmaisulla voi olla protestikulttuurissa useita pitkälle harkittuja tehtäviä. Luovalla protestilla voidaan luoda mielikuvia, vedota mielipiteisiin ja pyrkiä vaikuttamaan toimintaan. Tässä mielessä tunteiden taiteellisen ilmaisun voidaan ajatella olevan myös strategisia ja julkisessa tilassa laajasti vaikuttavaa kansalaistoimintaa.

Tämä blogiteksti pohjautuu aiemmin Musiikki-lehdessä julkaistuun kirjoittajan tutkimusartikkeliin ”Engaging Emotions? Music and Sound as Affective Transformative Communication in the Artivism of the Extinction Rebellion Finland”. Musiikki, 53(3), 2023.

Kiitän tutkimukseeni osallistuneita anonyymeja elokapinalaisia näkemyksistään protestin tunneilmaisusta sekä tarinoista, joita jakamalla he ovat rikastuttaneet ymmärrystäni protestimusiikista affektiivisena työnä.

FT Sini Mononen on musiikkitieteilijä ja vapaa kirjoittaja, joka on kiinnostunut erityisesti taiteen yhteiskuntasuhteesta. Tällä hetkellä hän tarkastelee Elokapinan luovaa protestia tutkimushankkeessa Musiikintutkijat yhteiskunnassa: aktivistinen musiikintutkimus yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistäjänä (hankkeen johtaja Juha Torvinen, Koneen Säätiö).

lähteet

Ahmed, Sara (2018 [2004]) Tunteiden kulttuuripolitiikka. Suom. Elina Halttunen-Riikonen. Tampere: niin & näin.

Bell, Karen (2021) ”Working-class people, Extinction Rebellion and the environmental movements of the Global North”. Diversity and Inclusion in Environmentalism. Toim. Karen Bell. London: Routledge, 63–81.

Haikonen, Matias (2021) ”Liikenne Helsingin Pitkälläsillalla palasi normaaliksi – poliisi otti kiinni 123 mielenosoittajaa”. Iltalehti, 6.10.2021.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b638a0fd-6844-49af-81be-ae061b5f547e (luettu 20.11.2023).

Järvi, Tiina (2023) ”Gazan uutiset menivät tunteisiini ja se ei tee minusta huonoa tutkijaa”. Maailman kuvalehti, 10.11.2023.
https://maailmankuvalehti.fi/2023/vain-verkossa/nakokulmat/gazan-uutiset-menivat-tunteisiini-ja-se-ei-tee-minusta-huonoa-tutkijaa/ (luettu 20.11.2023).

O’Shea, Janet (2023) ”A Beautiful Disruption. Extinction Rebellion’s Red [Rebel] Brigade and a Theory of Emotional Representation in Protest”. Politics as Public Art: The Aesthetics of Political Organizing and Social Movements. Toim. Martin Zebracki & Z. Zane McNeill. London & New York: Routledge, 26–42.  

Pihkala, Panu (2020) ”Anxiety and the Ecological Crisis: An Analysis of Eco-Anxiety and Climate Anxiety”. Sustainability 12 (19): 7836. https://doi.org/10.3390/su12197836

Rantanen, Saijaleena (2016). Laulu- Ja soittojuhlat työväen aatteellisessa sivistystoiminnassa 1910-luvun vaihteessa. Työväki ja sivistys. Toim. Sakari Saarista ja Sinikka Selin. Vantaa: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 267–297.

Rodnitzky, Jerry (2013) Protest song. Grove Music Online. https://www.oxfordmusiconline.com/grovemusic/display/10.1093/gmo/9781561592630.001.0001/omo-9781561592630-e-1002252188  (luettu 17.11.2023)

Saarinen, Arttu (2022) Vastakkainasettelujen aika. Poliittinen polarisaatio ja Suomi. Helsinki: Gaudeamus.

Wiley, Christopher & Lucy Ella Rose (2021) Women’s Suffrage in Word, Image, Music, Stage and Screen The Making of a Movement. London & New York: Routledge.