Taiteilijat piirsivät pöytään ja muistelivat saksantuntiaan – pianisti Jenna Ristilä kertoo, miten uusi teos syntyi
Suonin jäsenen, pianisti Jenna Ristilän kolmannessa jatkotutkintokonsertissa Tanssiva nainen kuullaan säveltäjä Aino Tenkasen uuden "Viitata"-teoksen kantaesitys. Ristilä kertoo teoksen kollektiivisesta luomisprosessista Tenkasen ja muusikko-tanssitaiteilija Sofia Keto-Tokoin kanssa. Teos saa kantaesityksensä Helsingissä Musiikkitalon Organo-salissa torstaina 14.11.2024 klo 18.
Pianisti Jenna Ristilä. Kuva: Gustav Larsson.
Aloitamme ensimmäisen työpajan tanssi- ja asentoimprovisaatioharjoituksilla. Jännittää. Minä, ehkä maailman epäimprovisatorisin pianisti, olen päätynyt ideoimaan uutta soolopianoteosta säveltäjä Aino Tenkasen ja muusikko-tanssitaiteilija Sofia Keto-Tokoin kanssa, ja heti hypätään syvälle epämukavuusalueelleni. Kun poseeraamme pareittain erilaisissa asennoissa flyygelin äärellä, tuntuu, etten keksi mitään kiinnostavaa ja mietin, että mitä ihmeen järkeä tässä on.
Pyysin Ainoa säveltämään minulle sooloteoksen kolmanteen jatkotutkintokonserttiini, ja reilu vuosi sitten aloimme tavata kahviloissa teosta hahmotellen. Teoksen teemat vaihtuivat moneen kertaan. Erilaisista näkökulmista sytyttiin ja niistä luovuttiin. Päädyimme myös puhumaan hämmentävän paljon vaatteista.
Joitain hylättyjä teosaiheita olivat:
Tanssijan ja pianistin kehojen suhde
Esillä ja piilossa oleminen (myös konkreettisesti: mietimme verhoja, sermejä ja yleisön takaa soittamista)
Säveltäjän ja pianistin suhde, säveltäjä mukana lavalla (harkitsimme Ainon lavalla oloa prinsessamekossa)
Puheenvuoron pyytäminen: miltä tuntuu, kun ei saa suunvuoroa
Yksi teoksen suunnitelmaluonnoksista. Kuva: Jenna Ristilä.
Työ eteni jokaisen rajoja kunnioittaen
Sofia Keto-Tokoin liityttyä joukkoon kesällä 2024 suunnittelutyö siirrettiin kahviloista Sibelius-Akatemian R-talon flyygeliluokkiin. Sofia toi mukaan työkaluja, jotka tähtäsivät turvallisempaan yhteiseen työskentelyyn. "Olemme projektin aikana harjoitelleet kollektiivista työntekoa feminististen ja saavutettavampien työkäytänteiden innoittamina", Sofia kuvaa.
Aivan aluksi kävimme läpi jokaisen toiveita, tarpeita ja rajoja työpajoihin liittyen ja kirjoitimme ne muistiin. Minä toivoin, että uskaltaisin päästää irti ja heittäytyä erilaisiin tekemisiin – ja toisaalta minun täytyi tietää etukäteen, mitä harjoitteita tehdään ja mihin niillä pyritään. Minulle tärkeä raja oli, ettei minua saanut yrittää puskea tekemään enemmän kuin miltä minusta tuntui, vaan halusin itse saada valita, kuinka paljon mitäkin harjoitetta tein. Listauksen lisäksi istuimme jokaisen tapaamisen aluksi tekemään check inin ja lopuksi check outin, joissa jokainen kertoi lyhyesti, millä mielellä oli tulossa tapaamiseen ja millä mielellä lähti sieltä pois. Ne toimivat pieninä pysähtymisen hetkinä sekä tapoina tiedostaa, mitä kukin kohtaamiseen toi.
Itse teoksen luominen alkoi erilaisilla improvisaatioharjoituksilla, joissa liikuimme tilassa luontevia asentoja ja liikkeitä etsien. Kirjoitimme harjoitusten pohjalta erilaisia tekstejä, luimme niitä ääneen ja poimimme muistiin kiinnostavia ajatuksia. Kokeilimme myös improvisoida erilaisia olemisen tapoja flyygelin ympärillä: jähmetyimme pareittain erilaisiin asentoihin kolmannen kuvatessa. Katsoimme kuvia yhdessä ja kirjoitimme taas niiden pohjalta.
Vasemmalla Sofia Keto-Tokoi (lattialla) ja Jenna Ristilä, oikealla Jenna Ristilä (pianon takana) ja Aino Tenkanen. Kuva: Jenna Ristilä.
Minä kirjoitin yllä olevista kuvista seuraavaa:
Tämä muistuttaa eräästä yläasteen saksantunnista, jona kävelin jostain jo unohtuneesta syystä viittaamaan opettajan eteen. Tragikoomisena mausteena Sofia makaa lattialla kuin varjo tai jo luovuttanut minä.
Kiltit, puheenvuoroa pyytävät tytöt, jotka lopulta kaatuvat maahan liikkumattomiksi, jäykiksi protestiseipäiksi. Saisinko luvan? Saisinko puhua?
Toisessa kuvassa Ainokin nostaa käden, tulee mukaan. Jos on kolme, on kevyempää. Kolme on joukkue, sellainen jakkara seisoo jo, pysyy. Siihen uskaltaa istua rennosti, heilutella jalkoja, päästää vähän irti.
Peilejä, kerrostumia, jatkumoita. Köysiä joita vetää joukolla, joilla vetää muita pimeydestä esiin.
Naiset, jotka tulivat meitä ennen
Jostain syystä juuri viittaamista käsittelevä tekstini jäi Ainolle mieleen ja päätyi lopulta teoksen nimeen asti. "Viitata" avautuu moneen suuntaan: se on jotain asiaa kohti johdattamista, jonkin osoittamista; tieteellisessä tekstissä lähteiden käyttämistä; käden nostamista puheenvuoron pyytämiseksi; musiikissa jo olemassa olevien teoksien materiaalin käyttämistä.
Musiikillisesti Aino viittaa sävelkielessään Natalia Bergiin (1817–1875), jonka Fantasia ja valssi avaa marraskuisen konserttini. Vaikka mitään täysin suoria lainauksia teoksesta ei ole löydettävissä, niitä on kuitenkin mukana lyhyinä ja muunneltuina. Bergin Fantasian tietyt sävelkimput ja eleet muodostavat myös osan "Viitata"-teoksen pianotekstuuria. Juuri Bergiin viittaaminen tuntui tärkeältä, sillä hän oli tiettävästi ensimmäinen Suomessa omalla nimellään teoksiaan julkaissut säveltäjänainen (Välimäki ja Koivisto-Kaasik 2023: 52–53). Hänen ensimmäinen tunnettu julkaisunsa oli vuonna 1850 ilmestynyt kuuden kontratanssin sarja – Fantasia ja valssi ilmestyi vuotta myöhemmin.
Ainolle historiallisiin säveltäjänaisiin tutustuminen on ollut mullistava kokemus: hän kokee löytäneensä itselleen eräänlaisen tukijoukon, tradition, johon kuulua. "Jos olisin nuorena tiennyt näistä naisista ja kuullut heidän teoksiaan, oma polkuni säveltäjänä olisi ollut paljon helpompi ja vähemmän yksinäinen", Aino toteaa. Toisaalta säveltäjien sukupuolen korostaminen loi myös tarpeen määritellä, mitä “nainen” meille tarkoittaa. Tässä projektissa ymmärrämme naiset eurooppalaisen taidemusiikin historian toiseuttamiksi ei-miehiksi: toimijoiksi, joiden työtä musiikin parissa on rajoitettu, estetty ja väheksytty siksi, että heidät on sukupuolitettu naisiksi.
Näiden historiallisten säveltäjänaisten joukko inspiroi meitä kaikkia. Sofia kirjoitti yhden harjoituksen yhteydessä:
Yhdessä flyygelin äärellä. Leikkisä kontakti luo uuden maailman, jossa emme kilpaile keskenämme vaan olemme kollektiivi, laaja rihmasto syvällä historiassa. Me olemme täällä toisiamme varten.
Tekemisen keskiöstä löytyy teksti
"Viitata"-teoksesta löytyy paljon yhdessä luotuja aineksia, kuten teoksen aikana ääninauhalta kuuluva teksti: se alkoi Ainon kokoamasta valikoimasta kysymyksiä, joita Sofia lähti sommittelemaan ja kehittelemään, kirjoittaen niiden väleihin myös runollisempia katkelmia. Minä muokkasin ja tiivistin Sofian tekstiä entisestään, minkä jälkeen aloimme lukea kysymyksiä ääneen ja sovittaa niitä yhteen lavatoiminnan kanssa. Jälleen jotain jäi pois, vaihtoi paikkaa ja muovautui uusiksi.
Myös teoksen rakenne hahmottui yhdessä kirjoittamalla. Käytimme apuna post-it-lappuja ja muita paperinpaloja, ja vähän Aino taisi piirtää yhteen N-talon pöytäänkin (jonka kyllä puhdistimme jälkeenpäin). Alla oleva värikäs kokoelma on hahmotelma teokseen liittyvistä asioista ja teemoista, joita kirjoitimme kaikki vapaasti assosioiden. Krokotiilipyyhekumit taas vartioivat lappujonoa, jota muuntelemalla etsimme teoksen muotoa: miten musiikki, puhe, hiljaisuus ja eleet vuorottelevat, limittyvät ja kasautuvat teoksen edetessä. Krokotiilien ihmetellessä touhujamme teoksen neliosainen rakenne piirtyi esiin (pöytään).
Vasemmalla teoksen teemojen etsimistä, oikealla Aino Tenkanen ja Sofia Keto-Tokoi sekä krokotiilit. Kuva: Jenna Ristilä.
Kuka on teoksen tekijä?
Koska teoksen luomisprosessissa oli niin paljon yhdessä tekemistä, tuntui oudolta merkitä teos konserttiohjelmaan perinteisellä tavalla: Aino säveltäjänä, Sofia koreografina ja minä esittäjänä. Roolimme limittyivät ja lomittuivat matkan varrella niin, että valmis teos on mitä suurimmassa määrin yhteinen. Se, miten yhdessä tekeminen sitten tulisi kirjoittaa auki yleisölle, osoittautui yllättävän hankalaksi kysymykseksi – olemme niin tottuneet ajattelemaan tekijöitä yksilöinä, jotka ovat kukin yksin vastuussa omasta osa-alueestaan. Tämä on myös tekijänoikeudellinen kysymys: kenen kuuluu saada korvausta teoksen esittämisestä tai nuottimateriaalin ostamisesta? Onko teksti ensisijaisesti Sofian ja sävellys Ainon? Olemmeko kaikki kaikissa rooleissa, ja missä määrin? Opimme, että yhteisluominen menetelmänä edellyttää jonkinlaista tekijyyden käsitteen uudelleenmäärittelyä. Päädyimme lopulta kompromissiin jaotellun ja yhteistekijyyden välillä:
"Viitata pianolle ja ääninauhalle (2024)
Aino Tenkanen, musiikki ja äänisuunnittelu
Sofia Keto-Tokoi, esityksen dramaturginen ja koreografinen suunnittelu
Teos syntyi Tenkasen, Keto-Tokoin ja Ristilän yhteisten työpajojen pohjalta."
Ensimmäinen konsertti jossa esitän teoksesta osan, eräänlaisen maistiaisen, on Lahdessa Felix Krohn -salissa. Aino on tullut auttamaan kaiuttimen käyttämisessä. Kaiuttimen johdossa on kosketushäiriö, jonka Aino korjaa viime hetkellä sinitarralla. Konsertin alkaessa ajatukseni ovat hajallaan, mutta saan ne vähitellen koottua. Meidän teoksemme alkaessa kuulen nauhalta ensimmäisen lauseen: "Haluaisiko joku vastata näihin kysymyksiin?" ja minua alkaa väkisinkin hymyilyttää. Nauhalta kuuluva Ainon ääni kuulostaa ihan minulta – se hämäsi harjoituksissa jopa Sofiaa. Ehkä se sittenkin on minun ääneni, meidän kolmen yhteinen ääni, joka näitä asioita ihmettelee.
"Kenen ääni kuuluu?
Kerään sytykkeitä. Vastaako historia?
Millainen esitys tämä on?"
Tanssiva nainen – Suomalaisten säveltäjänaisten soolopianoteoksia 1800-luvulta nykypäivään.
Jenna Ristilä, piano. Torstaina 14.11.2024 klo 18 Organo, Musiikkitalo.
Pianisti Jenna Ristilä tekee taiteellista tutkimusta palkallisena tohtorikoulutettavana Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa aiheenaan suomalaiset säveltäjänaiset 1800-luvulta nykypäivään.
Lähteet: