Ei yksittäistapauksia - Härskit vitsit ja häirintä klassisessa musiikissa antoivat aiheen uraauurtavalle väitöskirjalle

 
Juuri väitellyt Anna Ramstedt saa onnittelut veljeltään Kim Ramstedtilta.

FM (väit.) Anna Ramstedt vastaanottaa onnitteluja väitöstilaisuutensa jälkeen. Onnitteluvuorossa on Ramstedtin veli, musiikintutkija Kim Ramstedt. Kuva: Janne Palkisto.


Suonin tutkija FM ja MuM Anna Ramstedt puolusti perjantaina 13. joulukuuta 2024 väitöskirjaansa Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Musiikkitieteen alaan kuuluva väitöskirja käsittelee sukupuolittunutta ja seksuaalista epäasiallista käytöstä, henkistä väkivaltaa, sukupuolittunutta epätasa-arvoa ja valkoisuutta klassisen musiikin kulttuurissa Suomessa.

Vastaväittäjänä toimi Dr. Anna Bull Yorkin yliopistosta Iso-Britanniasta ja kustoksena professori Susanna Välimäki.

"Heille tulee tunne, etteivät he ole yksin."
— Dr. Anna Bull

Ramstedt oli tutkimuksessaan haastatellut neljäätoista klassisen musiikin alalla toimivaa naista. Heistä moni oli kokenut seksuaalisviritteistä viestintää, härskejä vitsejä, häirintää ja houkuttelua. Ne eivät ole yksittäistapauksia, vaan ovat seurausta alalla vallitsevista käytännöistä ja arvostuksista. "Tutkittavat voivat tuntea suurta helpotusta, kun aihepiiri on otettu osaksi akateemista tutkimusta. Heille tulee tunne, etteivät he ole yksin", vastaväittäjänä toiminut Anna Bull totesi.

 
Anna Ramstedt aloitti väitöstilaisuutensa lektiolla. Vastaväittäjä Anna Bull ja kustos Susanna Välimäki kuuntelevat.

Anna Bull (vas.), Susanna Välimäki ja Anna Ramstedt väitöstilaisuudessa. Kuva: Janne Palkisto.

 

Bull kehui Ramstedtin työtä monesta eri näkökulmasta. Ensinnäkin koko tutkimus oli hänen mielestään omaperäinen ja tärkeä, koska aiempaa klassiseen musiikkiin liittyvää tutkimusta aiheesta ei ole. Tutkimuksen vahvuus on se, että se ottaa huomioon sekä henkisen väkivallan että seksuaalisen epäasiallisen käytöksen. Ramstedtin laaja tutkimusaineisto, itsenäinen tieteellinen ajattelu ja metodien läpinäkyvyys saivat myös kehuja. Väitöstilaisuudessa Ramstedt osoitti Bullin mukaan vivahteiden tajua vastatessaan hänen esittämiinsä kysymyksiin ja huomautuksiin.

Bull piti tärkeänä sitä, että tämän tutkimuksen jälkeen ei voida enää vedota aineiston puutteeseen. Se myös mahdollistaa tulevaa tutkimusta, mitä Ramstedt itsekin puheissaan toivoi.

 
Kustos Susanna Välimäki ja vastaväittäjä Anna Bull keskustelivat väitöstilaisuuden jälkeen.

Kustos Susanna Välimäki ja vastaväittäjä Anna Bull olivat tyytyväisiä väitöstilaisuuden antiin. Kuva: Janne Palkisto.

 

Jos vastaväittäjä Bull kehui Ramstedtin työtä, niin yhtä myönteisiä arvioita hän ei antanut Helsingin yliopiston tutkimuksen eettiselle ennakkoarvioinnille. Yliopistolta on haettava lausuntoa esimerkiksi siinä tapauksessa, että tutkimuksessa on riski aiheuttaa tutkittaville tai heidän läheisilleen "normaalin arkielämän rajat ylittävää" henkistä haittaa.

Bull huomautti, että tutkittavien arkielämään voi kuulua merkittävää henkistä haittaa, kuten seksuaalista hyväksikäyttöä, eikä ohjeistus ota huomioon, että tällainen arkielämän haitta voi jatkua ja vahvistua tutkimusta tehtäessä. Siksi periaate ei Bullin mielestä sovellu mittaamaan eettisen arvioinnin tarvetta. Bull oli ehdottanut ohjeistuksen uudelleen tarkastelua Helsingin yliopistolle, mutta hänelle oli vastattu, ettei muutoksia aiota tehdä.


Anna Ramstedtin väitöskirja Classical music, misconduct, and gender – A feminist study on social imaginaries and women musicians' experiences of gender inequality in Finland on luettavissa internetissä.