Konkubiinit, galat ja donna puellat – Länsimaisen taidemusiikin juuria etsimässä

Aloitin pari kuukautta sitten täysipäiväisen työskentelyn väitöskirjani parissa. Siinä tarkastelen kriittisesti sellaisia sosiokulttuurisia konstruktioita, jotka voivat aiheuttaa epätasa-arvoa länsimaisen taidemusiikin kentällä. Tutkin pianisteihin ja jousisoittajiin liittyviä ihanteita ja ideaaleja, joita puolestaan peilaan soitinten sosiokulttuuriseen historiaan.  Tutkimusta tehdessä aloin pohtia, miltä länsimaisen taidemusiikin historia näyttää sukupuolen näkökulmasta. Miten kauas kirjoitetussa historiassa täytyy mennä löytääkseen varhaisimmat sukupuolittuneet esittämiskäytännöt, jotka rakensivat tai heijastivat yhteiskunnallista epätasa-arvoa?

Tämä pohdinta vei minut Eufrat ja Tigris -jokien kulttuureihin Kaksoisvirranmaahan, jotka ovat tiedettävästi varhaisimmat kirjoitetut kulttuurit, joista länsimainenkin kulttuuri juontaa juurensa. Mainittakoon, että mitä kauemmas historiassa päädytään, sen vaikeammaksi tulee koherentin yleiskuvan muodostaminen sikäläisestä kulttuurista. Lisäksi historiankirjoitus on jo itsessään ollut varsinkin ennen 1900-luvun loppupuolta sukupuolittunutta ja androsentristä, eli miehen asettamista historian keskipisteeseen.  

Mesopotamian kulttuurit eivät kietoudu yhtenäiseksi kulttuuriksi vaan ovat paikka- ja aikasidonnaisia. Siten on mahdotonta kiteyttää niiden musiikillisia käytäntöjä yhtenäisiksi. Vaikka paikalliset käytännöt erosivat lisäksi toisistaan eikä niiden merkitystä voi sellaisenaan siirtää nykykulttuuriin, monet esimerkit osoittavat, että musiikin tekeminen heijasti yhteiskunnallisia rakenteita, joissa sukupuoli oli merkittävä tekijä.

Milloin tiettävästi länsimaisen taidemusiikin historiassa sukupuoli on vaikuttanut ensimmäistä kertaa musisoimiseen?

Musiikinhistorioitsija Lisa Nielson (2012, 240) esittää laajojen historiallisten aineistojen tukevan oletusta, että ammattimuusikot olivat suurimmaksi osaksi naisia Mesopotamian kulttuureissa yli 3000 vuotta eaa. Muusikot esiintyivät sekä yksityisesti hoveissa että uskonnollisissa rituaaleissa temppeleissä. Erityisesti harput, jousisoittimet ja pienet lyömäsoittimet olivat naisille sopivia soittimia ja niitä käytettiin naisille sopivissa musiikkityyleissä, kuten itkuvirsissä. Sana ammattimuusikko on tässä kontekstissa hankala termi, sillä valtaosa esiintyvistä muusikoista oli orjia, jotka toimivat samalla myös konkubiineina eli jalkavaimoina. Suurin osa muusikoista toimi siis viihdyttäjinä, ja sukupuolittuneista käytänteistä päätellen, usein erityisesti valta-asemaa pitävien miesten palveluksessa. Näitä naisia voitiin myös kaupata ja antaa jopa diplomaattisina lahjoina. Nielson (2012, 240) kuitenkin huomauttaa, että orjuus oli häilyvä käsite ja siitä voitiin myös edetä korkeammalle sosiaaliselle statukselle. Sosiaalinen status kuitenkin vaikutti esiintyvän muusikon toimenkuvaan. Korkean sosiaalisen statuksen omaavat muusikot olivat usein aatelisnaisia, jotka työskentelivät temppeleissä papittarina ja joilla saattoi olla orjia omastakin takaa. Nämä muusikot myös sävelsivät musiikkia uskonnollisiin rituaaleihin.

Lähde: Greichische Vasenmalerei, 1932, yksityiskohta Pronomos-ruukussa, Pronomos soittaa aulosta / Wikimedia Commons.

Miehille ammattimuusikon rooli ei ollut sosiaalisesti hyväksytty, tosin sukupuolta ei määritelty niinä aikoina samalla tavalla kuin nykyään. Sumerin kulttuurissa tunnistettiin kolme tai neljä sukupuolta, joskin sukupuoleen vaikutti myös fyysiset rajoitukset, kuten kastraatio, sokeus tai mielenterveydelliset ongelmat. Sukupuolen monimuotoisuuden esimerkki ovat galat. Sumerin kulttuurin galat olivat kolmannen sukupuolen edustajia, jotka olivat useimmiten, mutta eivät aina, eunukkeja. Galat, jotka olivat paitsi erikoistuneita naisille sopiviin musiikkityyleihin, puhuivat myös emesalia, eli tiettävästi naisten kielenä pidettyä sumerin kielen sosiolingivistä muunnelmaa. Galat saattoivat edetä korkealle hoveissa, mennä naimisiin ja saada biologisiakin lapsia.

Musiikki “länsimaiden sivistyksen kehdossa”

Myös Antiikin Kreikka muodostui monesta aika- ja paikkasidonnaisesta kulttuurista. Tärkein yhtenäinen tekijä oli kieli, koska kirjallisuus ja runous olivat merkittävässä roolissa koko Antiikin Kreikassa. Kasvatus ja koulutus perustuivat melkein kokonaan runouteen, jossa musiikilla oli huomattava merkitys. Musiikinhistorioitsija Ann N. Michelini (2001, 21) kirjoittaa, että sana “musiikki” (mousikě) käytettiin jopa synonyymina kasvatukselle. Yhteisestä kielestä huolimatta kulttuurit eivät kuitenkaan muodostaneet yhtenäistä eheää kulttuuria. Yhtenä toistuvana käytäntönä melkein kaikissa kulttuuriyhteisöissä oli se, että naiset ja miehet työskentelivät ja sosialisoivat sukupuolen mukaan jaetuissa ryhmissä. Naisia kutsuttiin miesten sosiaalisiin ryhmiin lähinnä viihdyttämään esityksellään. Antiikin Kreikan musiikkia tutkinut Eva Stehle (1997, 213) kirjoittaa, että miesten symposiumissa (illanistujaisissa), vain miesten esityksille annettiin painoarvoa. Kenties tästä johtuen Klassisen Antiikin aikana (500–300 eaa.) tunnetuimmat muusikot ja esiintyjät olivat miehiä, kun taas naisten asema musiikin esittäjinä ja viihdyttäjinä vahvistui. Erityisesti auloksen soittaminen koettiin naisille sopivaksi. Sen ajan keraamisten esineiden kuvitusten perusteella naiset (joista osa oli orjia) soittivat aulosta muun muassa miesten illanistujaisissa, joissa he sitä paitsi olivat välillä jopa alasti, toimien kenties myös prostituoituina. Musiikin esittäminen vahvisti siten sosiaalisista segregoitumista ja yhteiskunnallisia rooleja.

John William Godward, In the Days of Sappho (n. 1904). Estate of J. Paul Getty, American, 1892 - 1976, distributed to the J. Paul Getty Museum, 1979 / Wikimedia Commons.

Koska naiset ja miehet yleisesti toimivat ryhmissä sukupuolen mukaan, naiset usein musisoivat ja esiintyivät toisilleen. Yksi mielenkiintoinen esimerkki löytyy Lesboksen saarelta, Mytilenestä noin 600 eaa., tiiviistä naisyhteisöstä, jossa naispuolinen runoilija ja lyyransoittaja Sappho kirjoitti (homo)eroottisia runoja ja saavutti niistä laajan suosion. Runoissa aiheena on usein naisen kauneus ja naisiin kohdistuva kaipuu ja intohimo. Niissä oleva homoeroottisuus on kiinnostanut tutkijoita ja aiheuttanut keskustelua. Seksuaalisuutta tutkinut Thomas K. Hubbard (2003, 12) muistuttaa, että sana homoseksuaalisuus ei löydy kreikan- tai latinankielestä ja Sapphoa tutkinut Anne L. Klinck (2005, 194) puolestaan toteaa, ettei homoseksuaalisuutta nähty identiteettinä vaan käytöksenä. Kuitenkin Klinck (2005, 197) kirjoittaa, miesten välinen seksuaalinen suhde oli hyväksytympää kuin naisten välinen suhde. Hellenistisenä aikana ja myöhemminkin, jotkut lähteet puhuvat jopa kahdesta Sapphosta: runoilijasta ja kurtisaanista, osoittaen että nämä kaksi “puolta” eivät voineet esiintyä samassa henkilössä. Myöhemminkään täyttä yksimielisyyttä ei ole saavutettu siitä, kenen esitettäväksi tai näkökulmasta runot olivat. Voidaan kuitenkin todeta, että Sapphon runot ovat poikkeuksellisia: ne paljastavat sukupuolittuneita ennakkoluuloja ja normeja sekä reseptiohistoriassa että niitä käsittelevissä tutkimuksessa.

Sukupuoli ja sosiaalinen status ei vaikuttanut pelkästään musiikin esittämiskäytäntöihin vaan myös moodeihin ja musiikkityyleihin. Sekä Platon että Aristoteles liittivät miehiseen musiikkiin pidättäytymistä, järjestystä ja järkeä. Feminiiniseen musiikkiin puolestaan liitettiin kiihkoa, intohimoa, aistillisuutta ja jopa hulluutta. Sen ajan nykymusiikki miellettiin usein näitä jälkimmäisiä karaktäärejä omaavaksi. Aristoteles kuvaili muun muassa “uutta”, fryygistä moodia, orgastisesti ja tunteelliseksi. Perinteinen doorinen moodi puolestaan sisällytti mielikuvan hyvästä, eli perinteisestä politiikasta.

Musiikki on myöhemmässä roomalaisesta kulttuurista (250 eaa. - 300 jaa.) yksi vähiten tutkituista aiheista. Tutkija Ann N. Michelini (2001, 24) kirjoittaa, että musiikin yhteiskunnallinen asema muuttui merkittävästi edeltävästä kulttuurista. Sekä miesten että naisten musisoiminen nähtiin epäsopivana, jälkimmäiselle jopa korruptoivana. Ajan historioitsija Sallust kirjoittaa eräästä lyyransoittajasta seuraavasti: ”hän soitti lyyraa ja tanssi kauniimmin kuin tarve oli kunnialliselle naiselle” (Michelini 2001, 24). Kommentti osoittaa, että erityisesti esiintymiseen liittyi tiettyjen sovinnaisuuksien noudattaminen ja niistä poikkeaminen kyseenalaisti ”kunniallisuuden”. Kenties roomalaisessa kulttuurissa oli vielä varjoja sitä edeltävistä kulttuureista, joissa naismuusikot usein toimivat myös prostituoituina. Tämä käytäntö saattoi puolestaan jatkua roomalaisessa eroottisessa runoudessa. Siinä ylistetään donna puellaa, joka oli sekä taiteentuntija ja oppinut nainen, että rakkauden kohde. Siltä ajalta on jäljellä paljon miesten kirjoittamia runoja musisoivista naispuolisista rakastajista mutta tiettävästi vain yksi naispuolinen runoilija, Sulpicia, kirjoitti miesrakastajalleen. 

Historian havina nykykulttuurissa

Vaikka historiakatsausta tehdessäni kulkeuduin viisituhatta vuotta taaksepäin, en tavoittanut kirjoitetusta historiasta sellaista kulttuuria, jossa musiikkitoiminta ei olisi heijastanut sukupuoliin liittyviä merkityksiä tai sosiaalisia statuksia. Koska nykypäivän klassinen musiikki kuitenkin pohjautuu näistä kulttuureista, on mielenkiintoista pohtia, miten historia on muokannut nykypäivän musiikkikulttuuria siihen mitä se on nyt.  Aivan kuten muissakin kulttuureissa, myös klassinen musiikkikulttuuri rakentaa ja ylläpitää, välillä kenties purkaa, sosiokulttuurisia rakenteita ruumillistamalla niitä musiikkiin liitetyissä mielikuvissa ja käytännön musiikkitoiminnassa. Millaisia yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia voi löytää sen alkujuurista?

Mesopotamian kulttuureissa musiikin avulla rakennettiin ja vahvistettiin sosiokulttuurista järjestystä ja rooleja. Vaikuttaa siltä, että musiikin kautta sosiaaliset statukset jopa muuttuivat käytännön toiminnaksi, ne ikään kuin heräsivät eloon, kuten erityisesti naispuolisten orjien rooli muusikkoina ja esiintyjinä muinaisessa Mesopotamiassa ja Antiikin Kreikassa osoittavat. Vaikka sukupuolella tai seksuaalisuudella oli eri määritelmät näissä kulttuureissa, on kuitenkin selvää, että nimeämättäkin ne vaikuttivat sekä sosiaalisiin statuksiin ja siten myös musiikkitoimintaan. Lisäksi vaikuttaa siltä, että suurimmaksi osaksi musiikin kautta ensisijaisesti ylläpidettiin epätasa-arvoisia valta-asemia ja konstruktioita.

Vaikka varhaisista musiikkikäytänteistä on näin ollen havaittavissa lähinnä fragmentteja, olen tunnistavinani yhtäläisyyksiä nykypäivän ja menneisyyden välillä ainakin mitä tulee Antiikin Kreikan asenteissa kanonisoidun musiikin ulkopuolelle jäävään ohjelmistoa kohtaan. Länsimaisen taidemusiikin kaanon usein mielletään perinteiseksi ja laadukkaaksi kun taas historiallisten naissäveltäjien teokset (tai nykymusiikkiteokset) saatetaan puolestaan mieltää pahimmillaan laaduttomiksi ja jopa järjettömiksi. Kaanonia käsittelevässä keskustelussa monesti myös asetetaan järki (laatu ja perinne) vastaan tunne (epätasa-arvo ja ihmisyys). Joka tapauksessa perinteen ulkopuolella musiikki koettiin ja paikoin koetaan edelleenkin järjestystä rikkovaksi vaaraksi kuin monimuotoisuutta ja kulttuuria rikastuttavaksi.

Lähteet

Hubbard, Thomas K. 2003: Homosexuality in Greece and Rome – A sourcebook of Basic Documents. University of California Press: USA.

Klinck, Anne L.  2005: “Sleeping in the Bosom of a Tender Companion” – Homoerotic Attachments in Sappho. Journal of Homosexuality. 49:34. Pp. 193–208.

López-Bertran, Mireia; Garcia-Ventura Agnès 2012: Music, gender and rituals in the Ancient Mediterranean: Revisiting the Punic Evidence. World Archaeology. Vol. 44:3. 393–408.

Michelini, Ann N. [1991] 2001: Women and Music in Ancient Greece and Rome. Teoksessa Women and Music: A History. Toim. Karin Pendle. Indiana University Press: USA.

Nielson, Lisa 2012: Gender and the Politics in Music in Early Islamic Courts. Early Music History. Vol. 31. 235–261.

Stehle, Eva 1997: Performance and Gender in Ancient Greece: Nondramatic Poetry in Its Setting. Princeton University Press: USA

Yatromanolakis, Dimitrio 2009: Alcaeus & Sappho. Teoksessa The Cambridge Companion to Greek Lyric. Toim. Felx Budelmann. Cambridge University Press: Cambridge.