Naismuusikot-tutkimuspäivien jälkipuintia
Taideyliopiston Historiafoorumi sekä DocMus- ja MuTri-tohtorikoulut järjestivät yhteistyössä Suoni ryn kanssa 26.–27.1.2021 Naismuusikot-aiheiset etäseminaaripäivät. Alun perin yksipäiväiseksi kaavailtu tapahtuma paisui huomattavasti odotettua suuremmaksi, kun sekä esitelmäehdotuksia että osallistujia saapui mukaan ilahduttavan runsain mitoin. Tässä blogissa pohdin lyhyesti seminaaripäivien antia ja tulevaisuutta sekä järjestäjän että tutkijan näkökulmasta.
Kuten Tove Djupsjöbacka Huvudstadsbladetiin kirjoittamassaan perusteellisessa jutussa havainnollisti, seminaaripäivien esitelmäaiheet kattoivat erilaisia sukupuoleen ja musiikkiin liittyviä teemoja aina suomalaisten naiskanttoreiden asemasta feministiseen oopperatutkimukseen ja tutkijan etiikkaan. Esillä olivat vahvasti niin musiikkipedagogit kuin 1800- ja 1900-luvun historialliset naismuusikot, niin kuin pianisti Jenna Ristilä tapahtumaa käsittelevässä blogitekstissään toi esille.
Kaikkiaan aihekirjo painottui tällä kertaa niin sanottuun klassiseen musiikkiin, mutta laajentunee toivon mukaan jatkossa. Suunnitelmissa onkin jo alustavasti järjestää jossakin vaiheessa toinen, englanninkielinen tapahtuma samasta aihepiiristä sekä jatkaa tiedotusta ja yhteydenpitoa tapahtuman osallistujien kesken muodossa tai toisessa.
Järjestäjille saapui tapahtuman aikana ja sen jälkeen positiivista palautetta muun muassa hyvässä hengessä ja vilkkaana käyneistä chat-keskusteluista. Tämä heijastaa ainakin omia kokemuksiani niistä kansainvälisistä musiikintutkimusta ja sukupuolta käsittelevistä konferensseista, joissa olen itse ollut mukana Lontoossa, Bangorissa sekä koronavuoden aikana etäyhteyksin. On vapauttavaa puhua ja keskustella tilaisuudessa, jossa ei tarvitse varautua siihen, että naisten musiikkitoiminnan tutkiminen tai sana ”feministinen” on jollekulle punainen vaate. Olen itsekin kuullut – useimmiten miesoletetuilta vanhemmilta kollegoilta – muun muassa vakaumuksellisia näkemyksiä siitä, että tutkimani naisorkesterimuusikot ovat ”prostituoituja” tai feministinen tutkimusote automaattisesti ”ideologista” ja epäilyttävää. Esitelmätilaisuuksissa tutkimusaihettani on myös niin sanotusti miesselitetty minulle ja ulkonäköäni kommentoitu. Kaikki tämä vie aikaa, energiaa ja tilaa olennaiselta eli tieteelliseltä argumentaatiolta ja julkiselta debatilta. Seminaarissa tai konferenssissa, jossa näkökulma lähtökohtaisesti painottuu sukupuolentutkimukseen, on helpompi keskittyä perusasioiden toistamisen sijaan niin sanotusti itse asiaan eli tutkimusteemoista, metodeista ja teorioista käytävään rakentavaan keskusteluun.
Lisäksi työryhmän periaatteena oli alusta alkaen se, että tapahtumasta tehdään kaikille – muusikoille, tutkijoille, opiskelijoille ja ylipäätään aiheesta kiinnostuneille – avoin. On toki tärkeää, että aihepiirin tiimoilta järjestetään perinteisiä akateemisia konferensseja. Vähintään yhtä tärkeää kuitenkin on, että sukupuolesta, feminismistä ja musiikkielämästä keskustellaan avoimissa yleisötilaisuuksissa. Esimerkiksi säveltävien naisten tutkimuksessa yhteistyö muun muassa muusikoiden, yleisön ja tutkijoiden välillä on aivan keskeistä, kuten olemme Susanna Välimäen kanssa todenneet. Konserttiohjelmistot ja kaanonmielikuvat eivät muutu, ellemme me musiikin kanssa tavalla tai toisella tekemisissä olevat ihmiset tee asian eteen työtä yhdessä ja yhteisönä.
Myös kriittistä palautetta on kantautunut järjestäjien korviin. Tapahtuman chat-keskusteluissa laajaa kannatusta sai ajatus naisten keskinäisistä tuki- ja yhteistyöverkostoista, joista on esitetty kysymys, syrjivätkö ja ulossulkevatko tällaiset aloitteet puolestaan miehiä. On tietenkin tärkeää, että kaikensukupuoliset ihmiset osallistuvat tasa-arvotyöhön, ja patriarkaaliset sukupuolittavat normit vaikuttavat monella tavalla haitallisesti myös miesten elämään. Esitetty huoli on kuitenkin aiheeton, sillä fakta on, että naisoletetut ovat edelleen toiseutettuja ja altavastaajan asemassa akateemisissa valtahierarkioissa. Tämä käy selvästi ilmi jo musiikkitieteellisten seurojen hiljattain toteuttaman syrjintäkyselyn tuloksista. Esimerkiksi omana perustutkinto-opiskeluaikanani (2008–2014) Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan historia-aineissa oli tasan yksi naisprofessori, ja jokainen voi kokeilla The Overdressed Archeologist -blogin havainnollisella ”Never have I ever” -bingolla, millaista rakenteellista syrjintää ja häirintää naisoletettuihin edelleen akateemisella alalla kohdistuu. Meillä on oltava paikkoja, jossa muun muassa tällaisia kokemuksia voi käsitellä luottamuksellisen vertaistuen piirissä.
Kokonaisuutena Naismuusikot-seminaaripäivien saavuttaman suosion voi joka tapauksessa nähdä merkkinä orastavista positiivisista muutoksista. Tapahtuman aikana osallistujia oli nimittäin enimmillään yhtä aikaa linjoilla peräti yli sata henkeä. Jo vuoden 2020 aikana muun muassa historiallisten säveltävien naisten teokset ovat saaneet Suomessa huomattavasti aiempaa suurempaa näkyvyyttä konserttiohjelmistoissa sekä radiossa. Muun muassa Laura Netzelin teokset ovat olleet näyttävästi esillä – muun muassa kahtena eri restauroituna versiona kantaesitetty pianokonsertto. Maailma ei toki valmis, mutta onneksi työnteko ja oppiminen tasa-arvon edestä jatkuvat.
Nuppu Koivisto työskentelee Taideyliopiston Historiafoorumissa tutkijatohtorina ja valmistelee yhdessä Susanna Välimäen kanssa ensyklopediaa pitkällä 1800-luvulla syntyneistä säveltävistä naisista Suomessa.