Helsingin yliopiston taiteiden tutkimuksen ahdinko ja Taideyliopiston resurssit: avoin kysymys avoimuuden uudesta mahdollisuudesta
Keväällä 2021 on käyty julkisissa medioissa, tieteellisten seurojen lehdissä ja sivustoilla sekä somessa ja blogeissa vilkasta keskustelua musiikkitieteestä ja Helsingin yliopiston (HY) taiteiden tutkimuksen oppiaineiden täyttämättä jääneistä tehtävistä. Laaja eri mediakanavien osoittama huomio ja mielipiteenvaihto todistavat siitä, kuinka tärkeitä nämä alat ovat myös yliopistojen ulkopuolella. Samaan aikaan Taideyliopisto teki historiaa: se vakinaisti lähemmäs 90 professoria, (yliopiston)lehtoria ja yliopistotutkijaa. Aiempi käytäntö oli ollut palkata akateeminen henkilöstö 5 vuoden määräaikaiseen työsuhteen perusteena useimmiten ”taidealan opetuksen luonne ja erityispiirteet". Muutos tähän mm. työsopimuslain vastaiseen käytöntöön saatiin vasta työtuomioistuimen 28.12.2020 antamien tuomioiden (TT 2020:116 ja TT 2020:117) jälkeen käydyissä yt-neuvotteluissa, jotka päättyivät maaliskuussa 2021.
Vakinainen tieteellinen ja taiteellinen akateeminen henkilökunta mahdollistaa vihdoin Taideyliopiston kehittämisen nimenomaan yliopistona, joka ei ole vain hyvä kurssikeskus hyväpalkkaisine (vaihtuvine) kurssinvetäjineen. Tällä hetkellä Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa on 10 tieteellistä professoria ja 4 tieteellistä yliopistonlehtoria, 2 yliopistotutkijaa, dosentteja sekä palkallisia tohtorikoulutettavia, tutkijatohtoreita, tuntiopettajia ja vierailevia professoreita ja tutkijoita sekä tietysti opiskelijoita. Myös moni taiteellisin ansioin rekrytoitu professori ja (yliopiston)lehtori tekee tutkimusta, onhan monella heistä yhtenä ansionaan musiikin tohtorin tutkinto. On hienoa työskennellä tällaisessa osaavassa ja innostavassa akateemisessa yhteisössä, jossa erilaiset musiikit erilaisine tulokulmineen ovat pääosassa. Joidenkin mediakeskustelussa esiin tulleiden perättömien väitteiden mahdollisesti luomien mielikuvien oikaisemiksi on mainittava, että tieteellinen musiikintutkimus voi Sibelius-Akatemiassa hyvin ja että kaikki siellä tehty tutkimus ei tosiaan ole taiteellista tutkimusta, vaikka se yksi vahva ala ilman muuta onkin. SibAssa voi suorittaa myös ns. normaaleja tieteellisiä tohtorintutkintoja, joihin ei kuulu tutkintokonsertteja osana opin- ja taidonnäytettä. Professorien ja (yliopiston)lehtoreiden määrästä voi helposti päätellä, että ohjauspotentiaalia on, ja tätä tarvitaankin, sillä opiskelijavolyymit ovat suuria. Sibelius-Akatemian (ja Taideyliopiston) tohtorintutkintoihin, tutkimukseen ja julkaisusarjoihin (joista osa jufo-luokiteltuja) voi lähteä tutustumaan tästä. Musiikkitieteeseen ja Helsingin yliopiston taiteiden tutkimukseen liittyvässä mediakeskustelussa onkin lausuttu useasti, että Taideyliopisto voisi tarjota ratkaisuja (tai jopa ratkaisun) Helsingin yliopiston taiteiden tutkimuksen resurssipulaan.
Mainittu HY:n resurssipula ei ole tietenkään syntynyt vahingossa. Elias Pekkolan, Jussi Kivistön ja Emmi Kujalan 4/2021 julkaiseman selvityksen mukaan Helsingin yliopisto valuttaa kaikkein vähiten opetus- ja kulttuuriministeriön tulosindikaattoreita oman organisaationsa sisäiseen resurssienjakoon (Selvitys yliopistojen sisäisistä rahoitusmalleista I). Selvityksessä Hanken ja HY kuuluvat kahdestaan kategoriaan ”Oman tien kulkijat”. Taiteiden tutkimuksen ahdinko ei siis ole seurausta tulospisteistä (jotka ovat sitä paitsi kunnossa) vaan yliopiston tietoisista valinnoista: on selvästi päätetty (ilmeisesti jo 2015–2016) ajaa taiteiden tutkimuksen opetusaloja alas, koskapa akateemisia tehtäviä on siitä lähtien jätetty systemaattisesti täyttämättä. Olemme SibAssa hämmentyneinä ja huolestuneina seuranneet kollegoidemme, HY:n opiskelijoiden ja merkittävän tutkimusalan tilanteen heikentämistä.
Taustalla häämöttää myös opetus- ja kulttuuriministeriön ja Helsingin yliopiston 2017–2020-sopimus: ”Helsingin yliopisto ja Taideyliopisto selvittävät kevääseen 2017 mennessä mahdollisuudet taiteiden tutkimuksen kokoamiseksi.” Sama lupaus annetaan myös Taideyliopiston vastaavassa sopimuksessa. Tämän liitännäisenä Helsingin yliopisto ja Taideyliopisto solmivat lokakuussa 2017 kumppanuussopimuksen, jossa “[s]sopijapuolten tavoitteena on pyrkiä sopimaan […] yhteistyöstä ja työnjaosta opetuksen ja tutkimuksen eri alueilla” sekä “tunnustella mahdollisuutta uusien akateemisten tehtävien perustamiseen yhteisten tutkimus- ja opetusalueiden kehittämiseksi”.
Kumppanuussopimuksen mukaisesti HY ja Taideyliopisto sopivat lokakuussa 2020 yhdestä taiteen tutkimuksen (HY) ja yhdestä taiteellisen tutkimuksen (Taideyliopisto) professuurista. Professuureista käsin tulee tehdä yhteistyötä taiteen alan tutkimuksen ja opetuksen edistämiseksi. Nämä urajärjestelmään sijoitetut tehtävät täytettiin avoimen haun päätteeksi vuodenvaihteessa 2020–2021, mikä on ilman muuta hieno ja tarpeellinen panostus taiteiden tutkimuksen alalle mutta ei kuitenkaan ratkaise em. HY:n resurssinongelmaa.
Palaan vielä tuohon lokakuussa 2017 solmittuun kumppanuussopimukseen, jota ei yliopistoyhteisöissä laajasti tunneta, vaikkakin Helsingin yliopisto tiedotti siitä heti tuoreeltaan. Sen kolmas tavoite on kumpaakin osapuolta hyödyntävän kansainvälisen kilpailukyvyn edistäminen sekä Suomen ja pääkaupunkiseudun näkyvyyden parantaminen. Samassa sopimuksessa todetaan, että käytännön neuvotteluista vastaavat Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani [tällä hetkellä Pirjo Hiidenmaa] sekä Taideyliopiston tutkimuksen osalta tutkimuksesta vastaava vararehtori [Jaana Erkkilä-Hill], kun taas Taideyliopiston opetuksesta vastaava vararehtori [Lauri Väkevä] neuvottelee opetusta koskevan osuuden. (Sivumennen sanoen neuvotteluasetelmasta voi havaita, että Taideyliopistossa opetus ja tutkimus sijaitsevat eri siiloissa.) Sopimuksessa ei erikseen mainita, että yliopistoyhteisöä tulisi osallistaa asian valmistelussa mutta ei sitä erikseen kielletäkään, vaikka näin voisi toteutustavasta päätellä.
Akateeminen henkilökunta ei kummassakaan yliopistossa ole käytännössä lainkaan tietoinen neuvotteluiden sisällöstä eikä etenemisestä, eikä se ole myöskään pystynyt vaikuttamaan niihin. Ilmeisesti johtajat arvioivat, että juuri he pienessä piirissä pystyvät parhaiten luomaan toivottuja yhteisiä tutkimus- ja opetusalueita. Kaikessa hiljaisuudessa toisensa hyvin tuntevat kollegat ovat jo ajat sitten sopineet keskenään opetusyhteistyöstä – se ei ole siis mikään uusi asia! Samoin tiivistä yhteistyötä tutkimuksessa ja tohtorikoulutuksessa on tehty koko ajan, eikä siihenkään ole koskaan tarvittu yliopiston johtotason ohjausta. Tiettyjen kurssien avaaminen muille kuin oman yliopiston opiskelijoille on ilman muuta hyödyllistä ja kannattaa madaltaa hallinnollisia kynnyksiä (mm. samojen kurssien rekisteröinti eri tutkintoihin), mutta yliopistolliset tutkinnot eivät koostu vain kiinnostavien kurssien kavalakadista. Tarvitaan alan yliopistonopettajia, -lehtoreita ja professoreita ohjaamaan opiskelijoita, heidän opintojaan ja opinnäytteitään ja tutkintojaan sekä tekemään sitä tutkimusta, johon yliopistollinen opetus perustuu.
Sibelius-Akatemiasta käsin ei pystytä ohjaamaan Helsingin yliopiston musiikkitieteen opiskeijoiden tutkintoja tai opinnäytteitä, koska ne ovat sisällöltään ja tavoitteiltaan erilaiset kuin SibAn perustutkinnot, joista suurin osa kohdistuu muusikkokoulutukseen. Musiikkitiedettä ei SibAssa ole oppiaineena laisinkaan. Musiikkitiede on ylipäänsä mahdollinen vain monialaisessa tiedeyliopistossa, sillä olennainen osa tutkintoa ja asiantuntemusta muodostuu pääaineeseen liitettävästä sivuaineesta tai -aineista, yleensä toisten yliopistollisten oppiaineiden (usein humanistisista) tutkimusaloista. Ja on myös niinkin päin, että monialainen tiedeyliopisto (ent. sivistysyliopisto) tarvitsee musiikkitieteen paitsi pää- myös sivuaineena. Musiikkitieteen oppialalle on pyrkijöitä, sieltä valmistutaan ja alalla on töitä. Kuitenkin resursseja leikataan. Onkin syytä kysyä, mitä tahoja hyödyttää se, että juuri taiteiden tutkimus, mukaan lukien musiikkitiede ajataan alas? Ja onko tämä pohjimmiltaan opetus- ja kulttuuriministeriön tahtotila? Sieltä käsinhän on katalysoitu jopa yliopistojen yhdistymisiä; taiteiden tutkimuksen oppialojen yhteen- ja alasniittäminen on peanuts verrattuna tällaisiin kalliisiin suuren riskin operaatioihin. Yliopistot ovat kuitenkin nykyään autonomisia, ja ne itse voivat hyvin pitkälle päättää omien resurssiensa jakautumisesta.
Helsingin yliopiston taiteiden tutkimuksen väki vastustaa paitsi alansa alasajoa alma materissaan myös sen siirtymistä Taideyliopistoon. Sisäisen keskustelun puuttuessa en voi sanoa kuin että SibAssa akateeminen henkilöstö ei kannata HY:n taiteiden tutkimuksen eikä tietenkään myöskään musiikkitieteen alasajoa. Tahdomme tehdä eri tahojen, myös HY:n taiteiden tutkimuksen kanssa yhteistyötä, jossa annetaan ja saadaan. Sitä paitsi musiikkitieteen vyöryttäminen Sibelius-Akatemiaan muuttaisi sen ainutlaatuista perustutkintokoulutusta arvaamattomalla tavalla eikä ilman varsin suurta riskiä. Tästäkään johtajat eivät ole henkilöstön kanssa keskustelleet. Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että asiaa hoidetaan pienessä piirissä, osallistamatta akateemista henkilöstöä, salassa. Miksi?
Taiteidentutkimuksen seurat ovat muodostaneet yhdessä neuvottelukunnan, jonka nimissä on annettu julkilausuma vajaa kuukausi sitten. Yliopiston sisälläkin voi vaikuttaa hakeutumalla niihin elimiin ja tehtäviin, joissa linjapäätöksiä tehdään: erilaiset neuvostot ja hallintoelimet osasto- ja tiedekuntatasolla, tehtävät dekanaatissa ja rehtoraatissa, jäsenyydet yliopiston hallituksessa ja yliopistokollegiossa. Opetus- ja kulttuuriministeriöönkin voi yrittää vaikuttaa; en tarkoita tällä kuitenkaan nykyistä ministeriä, joka on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan profiloitunut aivan toisen ministeriön toimialaan kuuluvien hankkeiden tukemiseen. Niin, ja voimmehan mekin jalkautua lobbaamaan poliitikkoja. Missä olisi tiede- ja kulttuurialojen "Timo Lappi"?
Kirjoitukseni lopuksi haluan lainata opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikön, Anita Lehikoisen puhetta Taideyliopiston avajaisissa 10.9.2014 ja jättää sitaatin jälkeen ilmaan avoimen kysymyksen avoimuuden uudesta mahdollisuudesta: “Jokaisen yliopiston ydin on toimiva yliopistoyhteisö. Toimivassa yhteisössä sen jäsenet tietävät, mitä yhteisössä tehdään ja miksi. Yhteinen ymmärrys syntyy siitä, että asiat valmistellaan yhdessä, niistä keskustellaan ja sovitaan avoimesti.”
Anne Kauppala
Kirjoittaja on esittävän säveltaiteen tutkimuksen professori Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa, Taideyliopiston Historiafoorumin johtaja ja Taideyliopiston professoreiden luottamusmies. Hän on valmistunut filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistosta 1997 (pääaine musiikkitiede, sivuaine yleinen kirjallisuustiede).
Etusivun pikakuvakkeena käytetyn kuvan lähdetieto: Matti Mattila