Musiikilla tulee olla vapaus käsitellä ekokriisiä
Suonin tutkija Sini Mononen kirjoittaa taiteen vapaudesta ja muistuttaa, että taiteen tulee olla vapaata käsittelemään myös yhteiskunnallisia aiheita. Mononen myös kommentoi toimittaja Kare Eskolan Ylellä esittämiä väitteitä. Nykyinen ilmastoliike ei vaikuta musiikin esteettiseen sisältöön. Esimerkiksi Elokapinan tapahtumissa kuullaan niin rap-musiikkia, kuorolaulua kuin Sibeliustakin.
Säveltäjä Outi Tarkiainen on käsitellyt teoksissaan ilmastokriisiä. Kuva: Anu Jormalainen.
Toimittaja Kare Eskola kirjoitti alkuvuodesta Ylellä, kuinka ekokriisi vaatii uudelta taidemusiikilta kriisitietoisuutta ja poliittisuutta. Eskola vertasi aikamme yhteiskunnallisesti orientoitunutta musiikkia 1960- ja 1970-lukujen taistolaiseen laululiikkeeseen ja esitti, että Ukrainan sotaa, ilmastonmuutosta ja Palestiinan tilannetta kommentoiva taide on esimerkki kulttuurista, joka suorastaan edellyttää musiikilta ja muilta taiteilta poliittista orientoitumista.
Esimerkkeinä aikamme poliittisesta ilmapiiristä Eskola nosti esiin muiden muassa Outi Tarkiaisen teoksen Polar Pearls (2023), Minna Leinosen sävellyksen … and we are rotating with it (2023), yhteiskunnallisesti orientoituneen nykykirjallisuuden, Aleksi Barrièren Earthrise-oopperan (k.e. 2024) ja Koneen Säätiön rahoituspäätökset.
On totta, että erilaiset yhteiskunnalliset aiheet ovat olleet osa suomalaisen taidekentän valtavirtaa 2010-luvun alusta asti. Tuolloin ihmisen luontosuhde, rasismi, vähemmistöidentiteetit ja lajienvälistä solidaarisuutta käsittelevät teemat nousivat laajana rintamana eri taiteenlajeissa esiin. (Johansson & Seppä 2021.) Viimeistään siitä asti on myös kysytty, mikä on taiteen yhteiskunnallinen tehtävä ja onko taiteella velvollisuus olla poliittisesti kantaaottavaa.
"Nykyinen ilmastoliike eroaa laululiikkeestä pyrkimällä poliittiset jakolinjat ylittävään kulttuuriin."
Suomessa on perinteisesti ajateltu, että taidetta ei tule ohjailla poliittisesti. Poliittinen ohjaus voidaan ymmärtää yhtäältä taiteen vapauden luovuttamisena esimerkiksi poliittiselle propagandalle tai muille taiteen ulkopuolisille agendoille. Poliittista vaikutusta on myös kulttuuri, joka edellyttää taiteelta tietynlaista sisältöä. Esimerkiksi 1960- ja 70-lukujen laululiike oli sitoutunut vasemmistolaisuuteen ja ammensi esteettisesti muun muassa avantgardesta ja kabareeperinteestä. (Saunio 1986.)
Nykyinen ilmastoliike eroaa laululiikkeestä pyrkimällä poliittiset jakolinjat ylittävään kulttuuriin. Siitä ei voida myöskään tunnistaa vastaavaa taiteen esteettistä sisältöä voimakkaasti ohjaavaa eetosta kuin 1960- ja 70-lukujen laululiikkeessä. Siinä missä musiikilla on ilmastoliikkeessä oma tehtävänsä, esimerkiksi Elokapinaa luonnehtii pikemminkin genrevapaus kuin tiettyihin taiteen esteettisiin ihanteisiin sitoutuminen. Elokapinan aktioissa ja mielenosoituksissa on kuultu niin Jean Sibeliuksen Andante Festivoa, Aapo Similän Aleksis Kiven runoon säveltämää Laulua oravasta, Frédéric Chopinin Surumarssia kuin aktivistien itsensä säveltämää musiikkia.
Mitä taiteen rahoitukseen tulee, useimmissa länsimaissa taide- ja kulttuuripolitiikassa on käytössä niin sanottu käsivarrenmitan periaate (arm’s length principle). Käytännössä periaatteella halutaan varmistaa se, että taiteen rahoituspäätöksiin ei kohdistu poliittista ohjausta. Käsivarrenmitan periaatetta toteutetaan Suomessa vertaisarviointikäytännöllä, jolloin rahoituspäätöksestä vastaavat taiteilijat ja muut taiteen alan ammattilaiset poliittisten tahojen sijaan. (Rautiainen 2007, 90.)
Säveltäjä Minna Leinonen voitti vuoden 2024 Teosto-palkinnon ilmastokriisiä kommentoivalla teoksellaan …and we are rotating with it. Kuva: Emil Babyrev.
Eskolan mainitsemat säätiöt, kuten Koneen Säätiö, ovat sen sijaan itsenäisiä toimijoita, joita ohjaa muun muassa säätiön tarkoitus, joka on voitu määritellä esimerkiksi säätiötä perustettaessa. Tällöin rahoitusta halutaan jakaa johonkin ennalta määriteltyyn tarkoitukseen, kuten tietyn taiteen alan toimijoille tai johonkin traditioon suuntautuneille tekijöille. Tällöinkin käytössä on useimmiten vertaisarviointikäytäntö, jolloin taidekentän asiantuntijoita kuullaan ennen rahoituspäätösten tekoa.
Taidepolitiikkaa tehdään kuitenkin myös muualla kuin rahoituspäätöksiä tekevissä instituutioissa. Konserttitalojen ohjelmistot, palkintoraadit, voimakas poliittinen liikehdintä, kustannuspäätökset ja sosiaalinen paine ovat esimerkkejä kulttuurista ilmapiiriä muovaavista tekijöistä. Taidemusiikkikulttuurissa yhtenä suurena ohjaavana tekijänä voidaan pitää musiikin autonomian ihannetta, joka korostaa musiikin itsenäisyyttä suhteessa yhteiskuntaan.
Edellä mainitun kaltaiset tekijät vaikuttavat muun muassa siihen, millaista taiteellista toimintaa voidaan pitää suotavana, kannatettavana, arvostettavana ja tukemisen arvoisena. Tällöin perinteistä ihanteista sivuun astuvat teokset näyttäytyvät helposti status quota ravistelevina voimina.
"Pelkkä poliittinen ja yhteiskunnallinen sisältö ei tee taiteesta välttämättä poliittisesti ohjailtua."
Musiikkitieteilijä Richard Taruskin on huomauttanut, miten ylhäältä päin määritelty taiteen vapaus ei ole kuitenkaan todellista vapautta, sillä se ei salli taiteilijalle irtiottoja esimerkiksi poliittisesti tai yhteiskunnallisesti orientoituneen taiteen suuntaan (Taruskin 2020). Autonomian ihanne on itsessään kulttuurinen käytäntö, jolla voi olla laajoja vaikutuksia muun muassa taiteilijan työnkuvaan ja käsitykseen siitä, millaista taidetta voi ylipäätään tehdä ja millainen taide täyttää ”laatukriteerit”.
Pelkkä poliittinen ja yhteiskunnallinen sisältö ei tee taiteesta välttämättä poliittisesti ohjailtua. Keskeistä ovat taiteen tekemisen lähtökohdat ja vapaus suuntautua taiteilijana haluamallaan tavalla.
Taiteen vapaus on keskeinen arvo
Moni taiteilija kokee kriisien aikana kutsumusta yhteiskunnallisten aiheiden käsittelyyn. Myös taidemusiikin tekijät ovat viime vuosina pohtineet teosten estetiikkaa ja niiden suhdetta nykymaailmaan sekä rakentaneet vertaisverkostoja ja etsineet uusia ympäristöjä voidakseen tuoda musiikkia uusiin konteksteihin ja harjoittaa ammattiaan omien arvojensa mukaisesti. Näistä esimerkkinä taidemusiikin virallisten instituutioiden ulkopuolella toimivat aktivismikulttuurissa ammattiaan harjoittavat muusikot sekä uusia toimintamuotoja kuten tiedettä ja taidetta yhdistävän Vieraslajiklubin perustaneet taiteilijat.
Siinä missä taiteen poliittinen ohjaus tulee tunnistaa ja siihen tulee suhtautua vakavasti, on taiteen vapautta puolustettava myös silloin, kun se on sisällöltään yhteiskunnallista. Taiteen vapaus on keskeinen arvo erityisesti monikriisisessä yhteiskunnassa. Taiteella on inhimillisessä kulttuurissa monia tehtäviä, eikä sen roolia voi typistää yhden asian ajamiseen.
Toisin sanoen musiikilla tai muilla taiteilla ei ole velvollisuuksia ilmastoliikkeelle, mutta taideinstituutioilla on velvollisuus varmistaa taiteen vapaus silloinkin, kun taide käsittelee nyky-yhteiskunnan suuria kysymyksiä, kuten ilmastonmuutosta.
FT Sini Mononen työskentelee akatemiatutkijana hankkeessa Muutoksen äänet: musiikki kansalaistoiminnan välineenä suomalaisessa ympäristöliikkeessä 2000-luvulla (9/2024–8/2028).
Viitteet:
Eskola, Kare. Analyysi: ekokriisi tekee taidemusiikista uuden poliittisen laululiikkeen. Yle 8.1.2025. https://yle.fi/a/74-20106662
Johansson, Hanna & Anita Seppä 2021. Taiteen kanssa maailman äärellä: kirjoituksia ihmiskeskeisestä ajattelusta ja ilmastonmuutoksesta. Helsinki: PARVS-kustannus.
Rautiainen, Pauli 2007. Taiteen vapaus perusoikeutena. Taiteen keskustoimikunta: tutkimusyksikön julkaisuja no: 33.
Saunio, Ilpo 1986. Lähtökohtia 1970-luvun laululiikkeen tutkimiseen. Äänetön pauhu. Hahmotelma 1970-luvun poliittisesta laululiikkeestä. Toim. Philip Donner. Työväen musiikki-instituutin julkaisuja 6, Helsinki, 25–86.
Taruskin, Richard 2020. Cursed Questions: On Music and Its Social Practices. Berkeley, CA: University of California Press.